keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Wappua

Tämä tyttö on herännyt aamu kuudelta, joten kohta on ihan pakko nukkua pienet päiväunet. Pyöräilemässä olen tänään käynyt ja ilta näyttää sille, että olen kotona, yksin ja nautin tätä, ehkä lastenversiona tai sitten en. Ei ole hinkua lähteä kaupungin vilinään ja siihen ihmispaljouteen.

Eipä muuta kuin

Hauskaa vappua, olkaa ihmisiksi ja syökää paljon munkkeja!

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Tiistai

Laittakaa tästä toiseen välilehteen tai ikkunaan soimaan biisi taustamusiikiksi.

Kohta ois Vappu. Mä en ite oo mikään yleisten juhlapyhien kannattaja. Saattaa olla, että mun Vappu menee kotosalla. Jos vaikka kutsuis jonkun kaverin kylään ja söis hyvin. 

Tänään on tullut fillaroitua, imuroitua ja pestyä jääkaappi. Löysin sieltä hajunlähteenkin: sitruuna, jossa oli raapale ja siitä kasvoi outoa kasvustoa. Siis hyi! Pitäis varmaan useamminkin käydä jääkaappi läpi.

***

Hakusanoja:

-"onko sinulla tatuointeja" On kyllä, yksi. Mutta ei taida vastausta löytyä täältä blogista ennen tätä?
- kotirouva pano Näitä etsii useampikin, mutta mä en valitettavasti ole naimisissa, joten pieleen meni
- Elämä jatkuu Niinhän tuo tekee, aina vääjäämättä
- Jake aalto En tunne, vaikka Jaken tunnenkin, mutta aalto ei ole.
- Kaksi yötä jouluun on laskin aivan itse Laskit aivan väärin, joulu meni jo.
- Mikä päivä tänään on lauantai No ei kyllä ole, nyt on tiistai. Ja miksi kysyä, jos tietää itse vastauksen?
- ilmaisia kotirouva pano Edelleenkään, en ole naimisissa!
- Tatuoinnin hoito Noh, jos olet tatuoinnin ottanut, niin kyllä hyvä ja ammattitaitoinen tatskaaja antaa hoito-ohjeet. Ei hätää.
- Töhry pysäkki Niitä löytyy kyllä useammalta pysäkiltä.
- uni selostus laukku Unikirjasta saattaisi löytyä paremmin kuin täältä, vai löysitkö?
- Veronpalautus suuri No ei nyt niin kovin suuri, mutta jotain tulee takaisin kyllä.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Blaah

Voiko pää olla yhtään tätä tyhjempi? Ei varmasti. Kuuluu vaan kolinaa, jos liikaa kääntää päätä. Eli taitaa siellä jokin yksinäinen herne olla vielä.

Olisi sitä varmasti vaikka ja mitä kerrottavaa, mutta kun pää ei toimi yhdessä sormien kanssa nyt mitenkään, niin toivotan vain kauniita unia, jatketaan huomenna!

Muuten käy kohta näin...

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Viikonloppu

Hei taas! Viikonloppu vetelee viimeisiään. Tulin tuossa hetki sitten kotiin, jonne on aina kiva palata.

Kuka arvaa missä olin? Siis kaupungin. Nimittäin eilisen vietin Stellaa kuunnellen. Oli todella hyvä keikka. Uusia biisejä kuulin ja tuttuja vanhojakin. Jotenkin tuntui, että keikka olisi saanut jatkua pidempäänkin.

Tuosta edellisestä listasta.. Ei sitten tullut tehtyä kaikkea, vaikka piti. Esim imurointi jäi tekemättä. Mutta sen ehtii vaikka aamulla. Huomenna tietokoneongelmaani tulee apua, joten huomenna onkin sitten nörtteilypäivä. Toivottavasti nyt sitten toimii.

Loppuun vielä eräs biisi, joka liittyy tuohon kaupunkiarvailuun. Vahinko vain, kun en löytänyt äkkiseltään parempaa versiota.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Out of nowhere

Tämän päivän tehtäväluettelo

- tiskaus
- imurointi
- tavaroiden järjestäminen
- pyykinpesu
- pakkaaminen
- kissojen hiekan vaihto
- vessan pesu

Ihan hyvin, että seitsemästä olen saanut tehtyä yhden ja kuitenkin hereillä jo seiskasta saakka :D

Lähden tässä viikonloppua viettämään Keski-Suomeen, joten tämä blogi hiljenee sunnuntaihin saakka. Silloin palaamme asiaan.

Kuunnelkaa siihen saakka tätä. Hei hei ja hauskaa viikonloppua!

torstai 24. huhtikuuta 2008

Mimmu online

Eli tuo teksti tuli sloganizeriin. :)

Eilen kävin ystäväni seurana meikkiostoksilla ja illalla tapasin vielä tämän raskaana olevan kaverini, muistatte varmaan. On sillä maha! Sellainen kivan kokoinen vielä, tosin onhan edessä vielä reilu 10 viikkoa, että kyllä se taas kasvaa. Nyt ei enää joka tapaamisella puhuta vuodoista yms oireista, vaan nyt sitten kuulenkin selostuksia lastenvaatteista.

Huomenna on taas tää perinteinen siivous, tiskaus ja pyykkäyspäivä ja pitäisi sitä vielä ehtiä käymään jossain välissä lenkilläkin, kun tällä viikolla on tullut syötyä kaikkea roskaa.

Ja loppuun vähän kipua.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Pengotaan

Mä olen ollut hereillä jo tunnin. Mennyt nukkumaan kahdelta. Onko tääkään nyt ihan oikein? Ei. Eipä ainakaan tuu nukuttua liikaa.

Tiinan esimerkkiä seuraten, ajattelin jakaa teille laukkuni sisällön. Kyseessä ei ole mikään hirveän iso laukku kuitenkaan, ihan normaali käsilaukku.

- Lompakko
- Marimekko kukkaro, sisältää tällä hetkellä kaikki bonuskortit, ajokortin sekä tämän surullisen kuuluisan pankkikortin.
- Mp3 soitin
- 2 käyttämätöntä nenäliinaa
- 2 kuittia: S-market ja Euromarket
- Kasvojenpuhdistusaine
- Huulirasva, Mirame
- Hiuslakka
- 2 kampaa, valkoinen ja musta
- Hiuslenksu, musta
- Airwaves purukumi
- Huulikiilto, Luminelle Delight
- Bussilippu
- 2 tamponia
- Side 
- 6 Buranaa
- Puhelin prepaid-kortilla
- Kajal-kynä 
- 2 kivipuuteria
- Puuteripaperia
- Mustekynä


Tuonne lisätään vielä kotoa lähtiessä avaimet ja toinen puhelin, ainakin.

Ei tuolla nyt ihan hirveästi turhaa roinaa ollut. Joskus ollut paljon enemmänkin. Esim mä en oo sellainen joka raahaa meikkejä kovin paljoa mukanaan. Toisilla tuntuu olevan aina jonkinlainen pussukka laukussaan.

Tänään olisi tarkoitus lähteä vähän kaupungilla pyörähtämään. Ystävä tarvitsee apua meikkiostostensa kanssa. Ihan kuin mä olisin sen parempi niitä ostamaan :)

Hauskaa keskiviikkoa ihmiset!

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Piilopaikka

Rakas päiväkirja.

Tänään kävin kaupassa, muistin jopa tällä kertaa ottaa lompakkoni mukaan ja sain ostettuakin ruokaa. Ulkona oli hieno ilma, tuntui välillä, että huppari ja pitkähihainen sen alla olivat liikaa. Kohta saa vaihtaa pitkähihaisen t-paidan lyhythihaiseen.

Rakas päiväkirja. Sain tänään tiskattua sen vuoren tuolta keittiöstä. Aikaa siihen ei mennyt juuri mitään, mutta se vaikutti urakkana niin suurelta, että olin lykännyt sitä. Nyt olen tyytyväinen kun tuonkin aktiviteetin suoritin.

Rakas päiväkirja. Miksi minusta tuntuu, että pääni on jo pidempään lyönyt tyhjää, enkä keksi tänne mitään fiksua kirjoitettavaa? Onkohan mun elämä vain niin tylsää? Voisin tietysti kertoa näistä pähkäilyistäni miesten kanssa, mutta kuka niitä enää jaksaa lukea? Sen verran voin sanoa, että JK haluaa mut edelleen takaisin.

Ja vielä loppuun rakas päiväkirja, eräs kappale, jossa on mielestäni kauniit sanat. Ja muutenkin sopii tähän auringonpaisteeseen hyvin. Pukeutuminen tuossa videossa on kyllä jotain niin kamalaa, ettei edes viitsi puhua siitä.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Vielä ehtii

Nimittäin kirjoittamaan tämä vuorokauden puolella. Joten here we go!

Kuinka pälli saa ihminen olla, jos lähtee kauppaan ja jättää kortin kotiin? Eli ei sieltä mitään osteta. Onneksi tajusin asian ennen kuin olin edes kaupassa sisällä, mutta olin kuitenkin kävellyt jo muutaman kilometrin kyseiselle kaupalle. Noh, ei siinä sitten mitään. Kipitin takaisin kotiin ja päätin jättää kauppareissun huomiselle. Parempaa onnea silloin. Tulipa ainakin lenkkeiltyä. Ja pakko se on muutenkin nostaa liikuntamäärää, kun nuo kilot ovat nyt jämähtäneet paikoilleen. Vielä rantakuntoinen en todellakaan ole.

Olen tässä viime aikoina kehittäny itelleni jonkinasteisen addiktion maitorahkaan. Paljonkohan sitä voi oikein syödä vaikkei ole tarkoituksena lihaksia kasvattaa? Tietääkö joku? En mä nyt sitä mahdottomia syö, ehkä purkki päivässä tai joka toinen päivä. Riippuu tilanteesta.

Loppuun Charonia. Tykätkää tai olkaa tykkäämättä. Mä pidän :)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Viikko 16

Nyt olisi viikko 16 vuodesta 2008 aikalailla loppusuoralla. Viikonloppu oli kiva, olin yökylässä, tuli nukuttua huonosti ja nyt pää ihan tyhjä. Joten ei tässä nyt hirveästi saa sanottua. Huomenna lisää.

Koska pidempi juttu on kiva, niin tehdään Elma-tädin luota löytynyt meemi, johon itseni haastoin.

1.) Paljonko kello on ?
Noh, nyt näyttäis olevan 22.39


2.) Mikä on nimesi?
Ja Tiinan luota löydetty kysymys nro 2. Eli nimi on Mimmu.

3.) Minkä väriset pitkäthousut/hame tmv. sinulla juuri nyt on?
Lohenpunaiseen päin nämä menevät, eli kotilököhousut on jalassa.

4.) Mitä musiikkia kuuntelet?
Nyt ei soi mikään biisi. Telkkari on auki kakkosella.

5.) Mitä teit eilen illalla?
Olin tuolla noin ja tein jotain. :)

6.) Mitä olet viimeksi syönyt?
Sitruunamuffinin

7.) Millainen ilma on juuri nyt?
Ei tiedä, kun siellä on aika pimeää ja ei, en nosta persettäni tästä mennäkseni katsomaan.

8.) Kenen kanssa olet viimeksi puhunut puhelimessa?
Taisi olla JK.

9.) Mihin kiinnität huomiota vastakkaisessa sukupuolessa?
Silmiin, käsiin, ryhtiin, suuhun... Siinä kai niitä.

10.) Pidätkö tämän viestin lähettäjästä?
Itse jouduin tämän pongaamaan eli en pidä :D Sinä senkin, joka et tätä mulle lähettänyt!!!

11.) Kuinka voit tänään?
Ihan hyvin, kiitos.

12.) Mikä on lempijuomasi?
Vesi on se mitä eniten litkin, sen jälkeen ehkä appelsiinimehu.

13.) Suosikkisi alkoholipitoisista juomista/drinkeistä?
Todella kuiva siideri, saa olla muukin kuin perus omena, mutta kuiva joka tapauksessa.

14.) Lempiurheilusi?
Lenkkeily.

15.) Hiustenvärisi?
Nyt nämä on tällaiset punertavanruskeat.

16.) Silmiesi väri?
Vihertävät

17.) Auringonnousu vai -lasku?
Auringonlasku.

18.) Sisarukset ja heidän ikänsä?
Veli, vuoden nuorempi noin.

19.) Lempikuukautesi?
Elokuu ehkä.

20.) Lempiruokasi?
Tortillat, pitsa kaikki epäterveellinen :D Ja oikein perusruuista jauhelihakastike ja pasta sekä lihamakaronilaatikko made by mamma.

21.) Viimeisin näkemäsi elokuva?
Höm. En muista nimeä. Joku Willisin Brucen leffa se oli.

22.) Lempiviikonpäiväsi?
Lauantai-

23.) Lempiharrastus, siis joku muu kuin urheilu?
Blogi pitää sanoa, Tiinaa matkien.

24.) Oletko liian ujo pyytääksesi jotakuta ulos?
Riippuu tilanteesta.

25.) Lempimusiikkisi?
Riippuu fiiliksestä.

26.) Kesä vai talvi?
Kesä, tietty!

27.) Halauksia vai pusuja?
Halauksia.

28.) Suhde vai yhden yön juttu?
Suhde.

29.) Suklaa vai vanilja?
Vanilja. Mieluiten rahkana kiitos.

30.) Haluatko, että ystäväsi vastaavat?
Toki, kysyttäessä.

31.) No kenet arvioit varmimmaksi vastaajaksi?
Yleensä kaikki vastaavat jollain tapaa, kun kysyy.

32.) Kenen et usko vastaavan?
Sen, jolla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.

33.) Millaista kirjallisuutta luet?
Seiskan ajattelin lukea iltalukemisiksi, kun sen tänään sain kaverilta.

34.) Millainen hiirimattosi on?
Lila, ihan menettelee.

35.) Lempiseurapelisi?
Alias.

36.) Pystytkö koskettaan nenänpäätäsi kielelläsi?
En.

37) Oletko romanttinen?
Tietyn verran, todella vähän kuitenkin.

38). Oletko ollut vakavassa onnettomuudessa?
En.

39.) Lastenkaruselli vai benjihyppy?
Kumpikin.

En ole ketään haastamassa, jos teet, kerrotko. Tutut säännöt täällä blogissa :)

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Nyt tarvitaan


Kuka tulee läimäyttämään mua? Nyt tarvitaan sitä. JK on saanut mua takaisin puolelleen ja tänään selvisi, että mies puhuu taas eri asioita mitä sitten tekee.

Mä olen idiootti! Miksi mä uskon siihen ollenkaan?

Järjen ääni, missä olet?

Aikuismaista?

Eli tällaisen meemin löysin jostain, en muista enää mistä. Mutta tehdään yön pimeinä tunteina.

Oletko aikuinen ?


(x) Aalto-maljakko/Oiva Toikan lintu +1
(x) Bonus-kortti/Plussa-kortti tmv. +1
( ) Lauantaisauna +1 eli piste jos todellakin mieluummin valitset saunan kuin baari-illan.
( ) Tukisukkahousut/kalossit +1
( ) Asun avoliitossa +1
( ) Olen naimisissa +2
( ) Olen eronnut +3
( ) Olen toista kertaa naimisissa +4
( ) Minulla on kaukosuhde -1
( ) Asuntolaina +1
( ) Asun soluasunnossa -1
( ) Asun kommuunissa -2
( ) Asun vanhempien luona -3
( ) Minulla on lapsia, jokaisesta lapsesta +1.
( ) Marsu/kani/hamsteri/gerbiili/rotta/muu harmiton pikku jyrsijä -1
( ) Auto/vene/asuntovaunu +1, jokaisesta PAITSI tuunatusta autosta -1.
( ) Skeittilauta -1
( ) Kaasugrilli +1
(x) Ompelukone +1
( ) Painepesuri +1
( ) Lehtipuhallin +1
( ) Tiedän, mikä biisi on listaykkösenä -1
( ) Kävelysauvat +1
( ) Käyntikortti +1
( ) Hassu kännykkälogo tai taustakuva -1 Onks se sillon hassu, jos se on mun oman kissan naama?
( ) Jakkupuku/poplari +1
(x) Kirppiskuteet -1
( ) Superkalliit lenkkarit
-1 => jos lenkkarit ovat pääasialliset kenkäsi niin töissä kuin bileissäkin ja siis to-del-la trendikkäät !
( ) Taiteilijan signeeraama grafiikanlehti +1
( ) Savonlinnan oopperajuhlat +1. Yrityslipulla käymisestä +2.
( ) Rockfestarit viimeisen kahden vuoden sisällä -1
( ) Luottokortti +1
( ) Opiskelijakortti -1
( ) Joulukuusi/parvekevalot/jouluvalot pihapensaassa +1
( ) Tupakoin salaa vanhemmilta -1
( ) Palaverit +1
( ) Pariskuntaillalliset +1
( ) Pyöräilykypärä +1
( ) Käytän pipoa sisällä -1
( ) Valmistan ruokaa pakastimeen +1
( ) Sienestys/marjastus/metsästys jahtiporukassa/pilkkiminen/verkkokalastus +1. Jos poimit viinimarjoja omasta pensaasta ja keität niistä mehua, saat +2 pistettä.
(x) Pidän heavymusiikista -1.
(x) Heijastin +1
(x) Tatuointi/lävistys -1. Jos kuitenkin häpeät tatuointiasi tai olet jo luopunut lävistyksestäsi, saat +1.
( ) Niska-selkäjumppa ym. hartiasärkyjen vähentämiseen tähtäävä liikunta +1
( ) Barhopping -1
( ) Yritän luoda toimivaa ihmissuhdetta anoppiini +1
( ) Osallistun mielenosoituksiin -1 Myös aktiivinen globalisaation vastustaminen ja eläinten oikeuksien puolustaminen lasketaan.
( ) Eläkevakuutus +1 Testamentin tekemisestä saat 2 pistettä.
( ) Playstation -1 Myös muut pelikonsolit ja tietokonepelit lasketaan, jos pelaat niillä aktiivisesti !
( ) Ylelliset elintarvikkeet +1
(x) Irtokarkit itselle -1
( ) Pummaaminen -1 Myös pummilla matkustaminen lasketaan. Jos olet viimeisen kahden vuoden aikana ottanut kapakasta laittomasti haltuusi tuoppeja, tuhkakuppeja, maljakoita, wc-paperia tai aterimia, saat myös miinuspisteen.
( ) Yli 10 euron viinit +1
( ) Maito ruokajuomana -1 pistesaaliisi vähenee myös iltakaakaosta.
(x) Vitamiinit +1
( ) Energiajuomat -1
( ) Vegaani -1
( ) Istutan kukkasipuleita +1.
( ) Asioin automarketissa, tarkoituksena ostaa koko viikon ruoat kerralla.
(x) Ilta ilman seksiä voi silti olla onnistunut +1
(x) Minulta on kysytty papereita viimeisen vuoden sisällä -1
( ) Muistan rippikouluisosteni nimet -1


Aika pikkasen tuli pisteitä +1.

Tulokset:

-0
Olet syntynyt eilen tai korkeintaan toissapäivänä ja aikuisuus häämöttää vielä kaukana: tylsänä, harmaana ja epätodellisena.

1-9 pistettä
Olet nuoruutesi kukoistuksessa, mutta älä huoli: idealismi ja skeittilauta vaihtuvat tuota pikaa selluliittiin ja eläkevakuutukseen !

10-19 pistettä:
Olet paatunut aikuinen, mutta vaalit nuorekkuutesi rippeitä kuin kalleinta aarrettasi - mikä/mitä se sitten onkin. Pysy juuri tuollaisena, älä ikinä muutu !

20- pistettä:
Olet aikuisuuden ruumiillistuma - kannattaisiko vähän löysätä kravattia/helminauhaa ?


Taas kuten ennenkin, jos teet, ilmoittele.

Ja hei, mene ihmeessä täyttämään ystäväkirjaa, jollet ole niin tehnyt. Löytyy täältä.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Perjantai

Taas on viikko vierähtänyt ja yksi viikonloppu jälleen edessä. Ja kuten arvata saattaa, tänään on myös ollut taas se vakio pyykkipäivä :) Eli täällä tuoksuu puhdas pyykki.

Kävin tuossa aamulla myös lenkillä ja samalla otin muutamia kuvia. Tosin puhelimen kameralla vain, kun en huomannut tavallista kameraa ottaa mukaan. Jos huomenna ilma antaa myöden, voisi lähteä kuvailureissulle. Mutta tässä yksi näyte 2 megan kameralla otetuista kuvista.


Eilen tuli jokin näytenumero Olivia lehdestä ja siinä kannessa oli jokseenkin ajankohtainen otsikko. Tai ei se nyt enää niin ajankohtainen ole, mitä tuossa pari viikkoa sitten, mutta hymyilytti kuitenkin. Eli vasenlaita, keskimmäinen otsikko. Klikklik isommaksi.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Lempitunnari

Wille tuossa blogissaan haastoi esittelemään oman lempitunnarinsa. Ja tässä tulee.

Eli se on tottakai Lemmenlaiva! :)

Viimeisellä rannalla

Nyt alkaa ainakin joltain osin se miesten PMS helpottamaan, ainakin tuolla JK:n suunnalla. Nyt tuo on jo ihan normaali mua kohtaan. Mitä nyt eilen illalla kun vihdoin suostui puhumaan, tiuski. Tänään onneksi tajusi pyytää anteeksi. Välillä mietin, onkohan tuo oikeasti tällä kertaa tosissaan mun suhteen. On tiettyjä asioita, mitkä puoltaa sitä muutosta, mutta voiko yksi tietty pieni juttu aiheuttaa sen kaiken paskan? Ja pääseekö siitä paskasta eroon? Voiko menetettyä luottamusta saada koskaan täysin takaisin? Voinko mä olla sen ihmisen kanssa onnellinen?

Tänään olen herännyt jo puoli kahdeksalta (hullu minä!). Ja se on paljon siihen nähden, että pyörin sängyssä vielä kolmen aikaan ja kuuntelin kun kissa maiskutti vieressä unissaan jotain. Jos olisi puhelin ollut lähempänä, olisin nauhoittanut maiskutusta, mutta katti olisi herännyt, jos olisin alkanut puhelinta kurkottelemaan. Olen jo tiskannut ja imuroinut. Kaupassa pitäis vielä käydä, mutta sinne menen vasta hetken kuluttua. Ei mikään kiire vielä.

Hassua miten auringolla on piristävä vaikutus. Paljon parempi mieli nyt kun aurinko paistaa. Ei kukaan jaksa olla ja möllöttää. Eilen kävin kaupungilla ja vaikka ilma ei mitenkään älyttömän lämmin ollut, niin ihmiset hymyilivät :)

Loppuun biisi, jota olen ala- yläasteen vaihteessa kuunnellut. Tulee muistoja mieleen. Hyviä muistoja.


Hauskaa torstaita ihmiset!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

PMS?

Mikä ihme tällä viikolla on miehiä taas vaivannut, joitakin jo viikonloppuna. Eräs oudolla päällä taas oleva on JK. Eilen kun soitin, ei vastannut. Päivällä oltiin viestitelty jotain ja tuo oli siitä vetänyt herneen nenäänsä. Joskus illalla sitten laittoi viestin, jossa sanoi, että tää mun kanssa yhteydessä olo on taas koko ajan kinaamista, mutta hyvää yötä silti. No miksi olla yhteydessä jos on kinaamista. Siinä on vaan se, että mä en ole kinaa aiheuttanut. Koetan olla sovitteleva, koska en jaksa riidellä tai kinata.
Eli kai tää on sitä miesten PMSsää?


 

Mutta nyt suihkuun ja sitten ulos!

Hauskaa viikon keskiväliä ihmiset!

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Varvas kipeä

Tänään oon tehnyt jo vaikka ja mitä siihen nähden, että heräsin vasta ysin maissa ja kello on nyt pikkasen yli 11. Olen käynyt kaupassa muun muassa ja kävellen sinne menee n. 20 minuuttia yhteen suuntaan. Joten aika hyvin. Varpaaseen alkoi sattumaan sillä matkalla. :( Kävin samalla reissulla varaamassa lääkäriajan ens kuun alkuun. Ei mitään ihmeempää. Tuloksia kuulemaan menen. Taitaa ne olla aika kiireisiä, kun ko. päivälle ei ollut enää kuin kaksi vapaata aikaa ja sinne on kuitenkin noin kolme viikkoa aikaa. Tosin sain hammaslääkäriajankin. Se meni reilu kuukauden päähän...

Tänään ois luvassa imurointia, tiskausta ja mahdollisesti kaverin luokse tuppautumista. Tämä ei kyllä tiedä siitä vielä mitään ;) Saa nähdä huoliiko kylään. Jollei, niin sitten ollaan kotona.

Tähän loppuun vielä uudempaa musiikkia. Keskiaikatunnelmaa. Nauttikaapas kaikki!

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Maanantai

Eilen olin hukassa ja vain siitä syystä, että tietokoneeni päätti tehdä temput ja lakkasi toimimasta. Nyt toimii, tosin näytönohjaimessa on edelleen vikaa ja kuva on aivan hirveä. Mutta olen saamassa uutta takuun kautta jossain vaiheessa eli koetetaan kestää.

Pää on aivan tyhjä, joten en vie enempää aikaa. Kiva kun poikkesit :)

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Pakko vielä kertoa

Liittyen tuohon edelliseen meemiin. Kerroin siinä, että meillä on katossa kaksi reikää, joista naapuri ilmeisesti vakoilee tämän kämpän tekemisiä. Niin tässä vielä kuvaa. Mitäs muuta nämä voisivat olla? ;) Ja niitä on tosiaan kaksi melko lähekkäin toisiaan.

Lätinää

Eilinen oli kiva ilta, tuntuu vaan taas tänään, että se olisi voinut jatkua pidempäänkin. Mutta saipa taas halauksia :)

Tänään pitää muuten vähän kattoa taas mitä suuhunsa tunkee. Eilen tuli sen verran herkuteltua. Rahkapiirakkaa, muffineita.. Haluaako joku syödä ton rahkapiirakan loppuun? Että saan tehdä sitten toisen vanhemmille ens viikolla, kun ne tulee kyläileen.. Oispa pakastin, niin vois laittaa tuon sinne, mutta kun ei vaan ole. Ärsyttävää muuten. Koskaan ei saa sinne mitään ostettua kun on alessa ja olisi rahaa. Vähän pahan päivän varalle. Nyt pitää ostaa sitä varten vain säilykkeitä ja kuitenkin sekin säilytystila on rajallinen.

***

Lumilta löytyi muuten teinimeemi, joten tehdään se. Sama kuin aiemminkin, olisi kiva käydä lukemassa, jos teet tämän myös eli jätäppä kommenttia. :)

Oletko suudellut/ muhinoinut varatun kanssa?
- Olen, valitettavasti

Pystyisitkö sulkeutumaan 11 vapaavalintaisen ihmisen kanssa BB-taloon kolmeksi kuukaudeksi?
- Luulen, että onnistuisi.

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- Ei yhtikäs mitään. Saa ehdottaa!

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- On.

Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?
- Kai se ois, mutta joskus pitää olla järjetön ja mahdollisimman epäkäytännöllinen.

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- Näillä rahoilla ei paljon ostella ja miten olisin ostanut tänään mitään, kun olen herännyt vajaa tunti sitten?

Mitä oppiaineita sinulla on ollut tänään?
- Elämä?

Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- Eiköhän sitä jokainen rakkaus ole jättänyt muistonsa. Siis opettanut mua jollain tavalla eli jättänyt pysyvän jäljen.

Lause/sana jonka sanoit viimeksi ja kenelle?
- Jaakolle: moi moi.

Onko sinulla tatuointeja/ lävistyksiä? Missä?
- Tatuointi selässä, lävistykset korvarustoissa.

Mitä odotat tällä hetkellä?
- Että se unelmien prinssi tulis ja hakis mut ja veis jonnekin lämpimään lomalle tai siis matkalle, sillä loma on lyhyt, matka kestää pidempään.

Mikä on kamalin sairaus josta olet kärsinyt?
- Ei mitään nyt niin ylitsepääsemätöntä, mutta eniten tietysti mietityttää PCOS. Tulipa sekin nyt sitten kerrottua.

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- Jonkin verran kyllä.

Viimeisin juomasi alkoholijuoma?
- Viikko sitten yksi ananaslonkero. Oli muuten ihan hyvää.

Onko sinulle tunnustettu ihastusta viimeisen kuukauden aikana?
- Tavallaan.

OLETKO KOSKAAN

Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- En muuten ole.

Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- Joskus teininä siellä tuppukylässä, mistä olen kotoisin. Ja joskus tietysti sellaiseen kyytiin, jossa kuski on mulle ennestään tuntematon kaverin tuttu.

Ollut nyrkkitappelussa?
- En.

Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- Toki.

Koskettanut käärmettä?
- En muistaakseni.

Heitellyt esineitä tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen?
- Olen.

Eksynyt?
- Tunnustan. Mutta en kyllä pahasti. Aina olen perille löytänyt suht helposti loppujen lopuksi.

Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- Kuka ei ois?

Oletko koskaan käynyt Amerikassa? Missä?
- En, mutta haluaisin kyllä.

Tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisivät?
- Jos ne sellaista pyytäis, niin ehdottaisin heille jotain hoitoon menoa. Eli en todellakaan tappaisi.

Kuinka monta ihmistä asuu kotikaupungissasi?
- 28500 näyttäis löytyvän.

Katso suoraan ylöspäin. Mitä näet?
- Katon ja pari reikää, joista varmaan yläkerran naapuri vakoilee mua...

Oletko harmissasi siitä, ettei Pluto ole enää planeetta?
- Eipä mun elämää ole hetkauttanut.

Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
- Riippuen asiasta.

Oletko koskaan voittanut mitään rahapeleissä?
- Joskus jotain pientä. En koskaan muutamaa kymppiä enempää.

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
- Kyllä.

Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- Väsyttää, saako mennä takaisin nukkuun?

Oletko hyvä koulussa?
- En erityisen.

Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois ?
- Viikko sitten.

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- Monetkin asiat. Raha-asiat tällä hetkellä eniten.

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- En.

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
- Lumia peesaten, hiekka. Sellainen Yyterin hienojakoinen hiekka.


***

Joku on muuten löytänyt mun blogiin aivan ihmeellisellä hakusanalla. Mutta ei varmaan ole löytänyt hakemaansa täältä, sillä sana oli ilmaisia kotirouva pano. :D

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Perjantai

Ei mulla mitään asiaa ole. Ajattelin vain toivottaa kaikille mukavaa viikonloppua! Itse vietän ainakin tämän illan Jaken seurassa, kunhan tuo nyt tänne saakka pääsee :)

Loppuun kuva aiheesta milloin pitäisi osata lopettaa? Kuva löytyy TÄÄLTÄ.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Torstai

Eilinen oli vähän möllöttelypäivä. Mitään kovin fiksua en saanut aikaiseksi. Tiskit tiskasin ja sain siihenkin kulutettua varmaan tunnin. Ja ei, niitä ei ollut niin kovin paljoa kuitenkaan. Keittiön kuiva-ainekaapin järjestin myös ja huomasin, että kohta olisin voinut viettää vehnäleseiden 1 -vuotis synttäreitä... Kannattais varmaan useammin kattoa ne päiväykset.

Tänään olisi tarkoitus nähdä erästä ystävääni kaupungilla. Saa taas jutella näitä tyttöjen juttuja, ruotia pieleen menneitä suhteita, nauraa hassuille vaatteille. Se on terapiaa. Ei tarvitse miettiä rahahuolia, ei kotona odottavaa sotkua, ei hirveää juurikasvua tai mitä tahansa epämiellyttävää asiaa.

Mutta nyt suuntaan suihkuun, jos siellä tämä päänsärky helpottaisi.

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Hakusanoja

Tässä kun on aikaa ja muistankin vielä tämän, niin ajattelin tulla jakamaan hakusanoja teidänkin kanssa. Eli näillä sanoilla on Analyticsin mukaan blogiini eksytty:

Ensiksi ihan tavallisia.

* Mimmu
Minä olen, eli hyvin löysit ;)
* Mutinoita
Taas oikein.
* Henkinen horoskooppi
On täällä tehtynä, ei mitään hätää. Löytyy linkki jostain siihenkin.
* Adorable Mangolisa
Tähänkin löytyy linkki tuolta sivupalkista
* Hyvä meikinpuhdistusaine
No, senhän löytää tämän näköisestä tuubista

Sitten näitä hieman oudompia hakusanoja

* Alkon myyjä + Jesse
En tunne. En tunne yhtään alkon myyjää, joten ei kannata täältä etsiä
* Jalkarasvat
Käytän, muttei niistä ole blogissa aivan hirveästi kyllä tullut kirjoiteltua.
* Hiuslenkkituubi
Tarkoittaako tää sellaista mitä pidetään, että etuhiukset pysyvät poissa kasvoilta esim meikkejä pois pestessä vai jotain muuta? Ei tietoa..
* Korkosaappaat
Omistan muutamat.
* Pettäjä hiuslenkki
Kannattaa ostaa parempia ja unohtaa tuollaiset.
* Skinkka
Tunnustan.
* Veronpalautus päivä 2008
Eiköhän ne makseta joulukuun alkupäivinä taas
* Raskaana oleva aina mielessä
No ei kyllä mulla, vaikka useampi kaveri odottaakin. Mutta jos hakijalla näin on, niin neuvoisin kääntymään hoitavan lääkärin puoleen.

Tällaista tältä erää. Ei onneksi mitään ihan hirveitä :)

Nysse o kevät

Täällä kämpässä nimittäin vaihtui eilen illalla vielä vaaleammat verhot ja se saa aina tunteen keväästä ja kesästä. Talvella pidän tummempia verhoja ja kesäksi vaihdan henkäyksenkeveät voiléverhot. Ei varmastikkaan kiinnostanut ketään, mutta tulipahan kerrottua.

Äsken tein pannupitsaa, koska oli kinkkua jääkaapissa ja se oli menossa vanhaksi. Kuvan olisin voinut ottaa, niin olisitte nähneet, että kyllä täälläkin kokata osataan. Mutta jäi kuvaamatta ja närpittyä pannua en mene enää kuvaamaan. Tiskatakkin taas pitäisi.

Huomenna lääkäriin. Pitää herätä ihan liian aikaisin aamulla. Kahdeksan jälkeen kun täytyy istuskella siellä odotushuoneessa ja jännittää. Vaikkei ole mitään syytä, niin aina lääkärillä käynti jostain syystä vain jännittää.

Ei nyt osaa taas kirjoittaa oikein mitään, joten parempi olla hiljaa ja mennä tiskaamaan. Ketään jaksa edes kiinnostaa lukea näitä juttujakaan.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Maanantai

Tänään olikin sitten aivan tavallista tavallisempi päivä. Sain sentään varattua ajan labraan, olenkin sitä koettanutkin varata nyt jo aika kauan. Varmaan kolmisen viikkoa. Mutta nyt sain aikaiseksi.

Kahvilla tuli käytyä ystävän kanssa ja kivaa oli, kuten aina. Ihana ihminen! Kävin jopa ostamassa lempinaksujani, mitä olen ostellut silloin tällöin tämän pienentymiskuurini aikana eli Anttilan vieressä olevasta Runsaudensarvesta chilimaapähkinöitä. Ihania. Eikä maksakkaan hirveästi, sillä ei niitä tulo kahmalokaupalla sieltä haettua kuitenkaan. Suosittelen!

Koska tässä ei nyt ole mitään tämän kummempaa valittamisenkaan aihetta, niin jatketaan tätä tekstitettyjen biisien sarjaa. Olkaat hyvät ;D

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Without my wings I feel so small

Tänään pitäisi jatkaa siivousta, mikä jäi eilen kesken. Yöunet tosin jäivät aika vähiin, niin hieman nyt unettaa sitten. Mutta omapa on vika, tosin te joudutte huonosti nukkuneen juttuja lukemaan ;)

JKn kanssa tuli eilen juteltua. Kyllähän se taas tavallaan myönsi, että kaipaa mun seuraa. Mutta onko se niin vaikeaa sanoa sitä suoraan? Että pitää jostakusta? Kyllä mä ainakin sanon, siis tällaisessa tilanteessa, että aikaa on kuitenkin vietetty jossain vaiheessa jo niissä merkeissä yhdessä, ettei voi jäädä epäselväksi. Mies on niin kovin sekava välillä puheissaan. Sanoo haluavansa jonkun jakamaan arkea, mutta sitten toisessa hetkessä onkin sitä mieltä, että yksin on paljon parempi. Vaistot ovat sekaisin. Ei tiedä mitä ajatella muista ihmisistä. Sanoin vain, että jos tuntuu, etteivät vaistot toimi, niin silloin pitää olla luottamatta niihin ja tehdä se, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.

Mutta tämä tyttö lähtee tiskaamaan, taas. Loppuun biisi, joka merkitsee mulle todella paljon. Naisen tekemisistä ei kannata puhua, eikä edes välttämättä kaikista biiseistä, mutta tämä on ihana! Oikeaa videota en laita, sillä se on outo. Tämä on paljon parempi ja saattepa tekstit kaupan päälle.



Hauskaa lauantaita jokaiselle! Jollet ole käynyt ystäväkirjassani, niin poikkeappas siellä ja täyttele :)

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Perjantai

Eilen mä vaan valitin, tänään en. :) Olen herännyt ihan itestään (WOUUU!) jo 6.50, tosin nousin sängystä vasta tuntia myöhemmin, tänään kun ei tarvitse mihinkään mennä. Pyykkiperjantai, kuten yleensäkin. Kiva saada aina viikonlopuksi kaikki pyykit pois tuolta korista. Vaatteet ei tietenkään viikossa vielä pääse loppumaan, mutta on otettava tavaksi tämä kerta viikkoon pyykkäys, niin ei sitten venähdä. Kuka muuten pesee vaaleiden ja tummien lisäksi vielä punaiset vaatteet erikseen? Not me. Nehän menee kätevästi tummien kanssa. Eli mun tapauksessa mustien ja tummanruskeiden.

Tänä viikonloppuna luvassa... Ei mitään. Ihan on vapaa viikonloppu. JK ei edelleenkään tiedä mitä haluaa. Anteeksi nyt vaan, mutta onko kaikki miehet yhtä tunkkeja vai törmäänkö vain mä niihin yksilöihin?

Ehkä parempi olla yksin :)

*****

Perjantain kunniaksi voisin tehdän meemin, minkä löysin Rockan blogista jo joskus aikaa sitten.

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] luonnonkiharat (200e)
[ ] suorat (100e)
[X] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Silmien väri:
[ ] ruskea (1e)
[x] vihreä (75e)
[ ] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (ruskeaa) (100e)
[ ] joku muu (15e)

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[x] 165-181cm (85e)
[ ] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (25e)

Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[X] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Näkö:
[ ] Täydellinen näkö (300e)
[X] lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä/käytän harvoin (200e)
[X] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[ ] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e) (*2)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[X] ei autoa (0e)

Kengänkoko:
[ ] 48+ (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[X] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Kolme lempiväriä:
[ ] vihreä (750e)
[X] punainen (600e)
[X] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[X] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Käytitkö laskuria tähän?
[X] Kyllä (0e)
[ ] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (10e)

No mä en nyt kovin arvokas ole. 1975€. Tosin tiedä sitten mihin tää perustuu.

Loppuun yksi ihana biisi. Vai mitä mieltä?



torstai 3. huhtikuuta 2008

EIIIIIHHH!!!!

Muistatteko tämän herran?





Tässä hän on... EIH!!!!!


Tämä kyllä selitetään sillä, että mies esittää Mark Chapmania jossain elokuvassa. Mutta silti. EIH!

Voi Jared minkä menit tekemään :D




















*****

Millähän sitä saisi jalan kuntoon. Maanantaina sain kivan rakon nilkkaan taakse. Siis sinne, minne yleensä kengät saattavat hangata. Nyt sitten joka päivä kun olen lenkillä käynyt tai muuten vaan joutunut kenkiä pitämään, olen kokeillut kaikki mahdolliset kengät ja mikään ei ole sellainen, joka ei hieroisi, varsinkin noista lenkkikenkävaihtoehdoista. Pitääkö tässä alkaa läpsyttymiä nyt jo käyttämään, että saadaan hiertymä kuntoon PRKL! Ei ole kivaa sitten lainkaan!

Anteeksi, oli pakko avautua aiheesta. Lupaan pitää turpani tukossa lopun päivää ja huomenna kertoa jotain kivaa vaihteeksi.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Yöräminää

Pakko laittaa tää biisi. En aina pidä niin "räimeestä", mutta tää kyllä iskee.



Kauniita unia tämän myötä.

P.S. Blogilistan mukaan tämä on haamupäivitys. Vähän tuntuu, ettei se ole viime päivinä oikein toiminut muutenkaan kunnolla. Murrrr!

Hulluja ihmisiä, hulluja päiviä

Tuli tänään käytyä pitkästä aikaa Stockmannilla. Hullut Päivät kun on meneillään. Ei sieltä kyllä käteen jäänyt mitään. Johtuu ehkä tämän hetkisestä rahatilanteesta. Tosin enpä oikein mitään tarvikkaan. Ripsivärin olisin voinut ostaa, mutta eipä ollut alennuksessa, joten se saa odotella vielä. Kirpparikierros jäi vielä tekemättä, ehkä ensi viikonloppuna tai ensi viikolla.
Satuin paikalle Stockalle sen verran aikaisin, ettei siellä ollut vielä kovaa ruuhkaa, joten ahdistusta ei päässyt syntymään.




***

Loppuun Tiinalta bongattu meemi.

1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
- Bloggerissa 78, Vuodatuksessa 98.

2. Miksi aloitit kirjoittamaan omaa blogia nettiin?
- Luulin, että keksisin nokkelaa kerrottavaa joka päivä. Ja tavallaan tää on terapiaa itselle. Saa selkeyttää tiettyjä ajatuksia, mitä en muille välttämättä kerro.

3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
-Blogilista + blogit, iltalehti ja -sanomat, Facebook, Ircquotes ja Analytics.

5. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
-Ei.

6. Osaatko puhua muita kieliä, kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
- No englanti ja ruotsi jotenkin.

7. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
- Aika vähän tulee TV:tä seurattua. Ei ole mitään pakko saada katsottua joka kerta.

8. Hissi vai portaat?
- Riippuu kuinka korkealle pitää mennä. Itse asun toisessa kerroksessa, eli portaita mennään. Kaikkinensa 21 porrasta ulko-ovelta kotiovelle :) Neljäs kerros saattaa olla jo hissimatkan päässä.

9. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
-Eipä sellaisia taida olla, niin ainakaan, että niihin uskoisin.

10. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa?
- Tehköön ken haluaa, kunhan ilmoittaa asiasta.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Aprillipäivä

Ajatuksena oli laittaa tähän alkuun kuva positiivisesta raskaustestistä, mutta sitten mietin, että en viitsi oikeasti lähteä tähän aprillipäivänpilailuun mukaan. Ollaan tylsiä. :)

Mulle on iskenyt näin kevään tullen hurja muuttovimma ja vaatehuuma. Eli tekisi mieli hankkia vaikka kuinka paljon lisää vaatteita (ihan kuin niitä ei olisi ennestäänkin tarpeeksi). Joku naisten ikuinen ongelma, että koskaan ei tunnu olevan oikeanlaisia vaatteita jo täpötäydessä vaatehuoneessa. Onko miehillä vastaavaa ongelmaa? Onko normaalia, että ihmisellä on kenkiä noin 30 paria ja silti ei koskaan mieleisiä? Tai laukkuja varmaan myös kolmattakymmenettä ja silti haluaisi vain lisää.
Verhot pitäisi myös vaihtaa kevään kunniaksi hieman kevyempiin. Ja muutenkin sisustaa, tosin ei innosta, sillä muuttaminen olisi nyt paljon kivempaa. Mutta toisaalta voihan sitä täällä tuunata ja sitten siirtää mahdollisesti tulevaan uuteen kotiin. :)

Huomenna, jos mahdollista voisin lähteä kiertämään keskustan kirppareita ja etsimään sieltä lisää kivaa vaatetta, laukkua ja kenkää kokoelman jatkoksi. :)

Ei mulla oikeestaan mitään asiaa ollut, tulinpa vaan tämänkin kuun korkkaamaan.