sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Roskaa!


Tänään Oulun Limingantullin Prisman EkoPiste.

En kehdannut mennä ottamaan kuvaa lähempää, sillä kyseisen auton kuljettaja mulkoili jo muutenkin pahasti.


tiistai 24. marraskuuta 2009

Kouluärsytystä


Pakko avautua tännekin, muuten jo varmaan kaikille mahdollisille ihmisille asiasta avautunutkin.

Eli meidän luokalla on kaksi ihmistä, jotka ärsyttävät mua erityisen paljon. Tämä toinen ärsytti jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien, tämä toinen on alkanut ärsyttää vasta viime aikoina. Eli ärsyke nro 1 on keski-ikäinen nainen, jolla on kuitenkin alle kouluikäinen lapsi, iltatähti, jota paapotaan aivan hirveästi. Tämä lapsi on piirtänyt ärsykkeen nro 1 muistiinpanoihin ties mitä ja sitten tämä nro 1 valittaa siitä koulussa. Ei sitten ole tullut mieleen sanoa sitä sille mukulalle?!? Tämä nainen ei ole vielä kertaakaan ollut yhtenäkään viikkona joka päivä koulussa. Yleensä vielä hankkii kaikki menonsa päiville, joilloin tehdään jotain muuta kuin istutaan luokassa, kuten tänään. Tänään oli kevyttä sisäliikuntaa, niin tämä nainen sitten soitti eilen neuvolaan ja pyysi saada tuoda lapsensa sikapiikille päivällä eikä vasta koulupäivän jälkeen. 

Tämä ärsyke lisäksi puhuu melkeinpä koko ajan tunnilla, ei seuraa opetusta ja ärsyttää kyselemällä mitä vierustoveri kirjoittaa muistiinpanoihinsa. No eikö sekin ole vähän niinkuin oma asia mitä haluaa kirjoittaa. 

Tällä naisella ei ole korttia tililleen, vain hänen miehellä on kyseinen kortti, joten tämä nainen sitten lainailee muilta rahaa kun päättääkin mennä koulun jälkeen kaupungille ostamaan karkkipussin, hiuslakkaa tai muuta pientä. Ei voi ymmärtää...


Ärsyke nro 2 on myös keski-ikäinen nainen, jolla ei ole enää pieniä lapsia. Ensimmäisellä viikolla tämä nainen teki selväksi, että hän inhoaa julkista esiintymistä eikä osaa keskustella ihmisten kanssa. Kovinpa tuo silti suveneeristi pätee knoppitiedoillaan tunnilla mitään pelkäämättä. Paitsi kun oli aika lukea esitelmä, niin kyseinen ärsyke sanoi, ettei hän pysty mitenkään lukemaan ja alkoi melkeinpä pillittämään.

Tänään tuolla kevyen sisäliikunnan tunneilla oli tarkoitus itse leikkiä leikkejä, joita voisi lasten kanssa myös leikkiä. Tämä nainen sanoi, ettei hän voi osallistua, niska niin kipeä että huimaa. Niinpä tuo sitten istui liikuntasalin laidalla tuolilla ja vahtasi kun me muut pyörittiin ja leikittiin. Meinasin jossain vaiheessa sanoa tuolle ärsykkeelle, että en mäkään voi osallistua täysillä, sillä myös mun niska oli kipeä, huimasi kun nousi nopeasti ja päätäkin alkoi särkemään ja silti vaan koetin osallistua, mutta päätin kuitenkin jättää sanomatta. Ei se taida olla sen arvoista...

Tiedä sitten miksi kyseinen ihminen on hakeutunut opiskelemaan tuota alaa, kun ei näytä yhtään olevan kiinnostunut tekemään mitään. Mielellään vaan istuisi paikoillaan naama norsun vitulla tuijottaen paheksuvasti muita, jotka uskaltautuvat antamaan kaikki itsestään.

Tämä kyseinen nainenhan ei esimerkiksi osallistunut marraskuun alussa olleeseen ulkoilupäivään, koska ei pidä kylmästä ilmasta. No plaah! En pidä mäkään enkä mä ees silloin omistanu vielä kunnon ulkoiluvaatteita ja silti olin siellä ja palelin.


Mimmua ärsyttää!!!! UGH!!


keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Dementia?


Tietääkö kaikki sen tunteen, kun näkee jonkun henkilön ja on miettii, mistä tuntee tämän, mutta ei muista? Mulle kävi sellainen tänään. Meillä oli koulusta excursio erääseen kohteeseen. Siellä meille veti kierroksen eräs nainen, joka heti ensi näkemältä näytti tutulle. Siinä varmaan vartin ajan kuuntelin ja katselin häntä, mutta en millään keksinyt missä olen aiemmin nähnyt. Tuli siihen päätelmään, että olen varmasti nähnyt kyseisen naisen bussissa. Kuitenkin yhtäkkiä tämä nainen tuli kysymään, että olenko Mimmu. Myönsin ja hän kysyi muistanko häntä. Pienen vihjauksen jälkeen muistui mieleen; kyseessä oli miehen kaverin eräs suhdeviritelmä viime kesältä. Melko hyvin kyseinen nainen muisti mut, sillä takana ei ole kuin yksi tapaaminen ja sekin pikaruokaravintolan jonossa ja itse en silloin katsonut kuin lähinnä kyseisen naisen epäsovinnaista pukeutumista. :D

Kun olin saanut tietoon kuka nainen oli, meni hänen loppuselostukseltaan pohja, sillä tiedän naisesta asioita, joita ei siinä tilanteessa ehkä olisi hyvä tietää...


Mutta joo, sellaista tänään. Eipä tässä varmaan ole mitään sen kummempaa tapahtunut. Päivät koulussa, illat kotona, viikonloput kotona joko pelkästään miehen kanssa tai sitten täällä ovat myös miehen lapset ja meininki sen mukainen.


Ostin tuossa viime viikolla itselleni talviulkoiluhousut. En ole sellaisiakaan omistanut sitten lapsuuden. Se kertoo varmaan sitä, että eipä ole hirveästi tullut talvella ulkoiltua kävelyä enempää. Hieman kirpaisi maksaa se melko suuri summa pelkistä housuista. Vielä enemmän kirpaisee, kun pitää uhrata ennen joulua vielä rahaa kenkiin sekä talvitakkiin. Miksi kaikki kivat talvivaatteet ovat niin hemmetin kalliita? Nimim. löysi hienon talvitakin, hinta 129€. Ei varmaan tarvi sanoa, että se takki jäi kauppaan.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Hei kaikki!


Täällä sitä edelleen ollaan. Koulunkäynti on pitkästä aikaa ihan kivaa, mitä nyt voisi tapahtua hieman enemmänkin. Tänään esimerkiksi oli lukujärjestyksen mukaan koulu klo 8-15, arvatkaapa kuka oli kotona ennen klo 12? Opettaja ei ollut keksinyt mitää järkevää tekemistä enää täksi päiväksi. Harjoittelupaikan onnistuin saamaan vajaan 10 min kävelymatkan päästä eli se olisi edessä heti tuossa vuodenvaihteen jälkeen. Huomenna olisi luvassa toimintapäivä eli kaikki säänjumalien kaverit voisivat toivoa nyt huomiseksi sateetonta ja hieman tämän päiväistä lämpimämpää ilmaa.


Täytin tuossa viime viikolla 25 viidennen kerran. Lahjaksi mies oli ostanut suloisen kortin ja pussillisen lakuja, jotka odottivat aamulla keittiössä kun heräsin. Ajatus on tärkein. :)


Mutta mitäpä teille kuuluu? :)