torstai 18. elokuuta 2011

Jee!


Työasiat selkeni melkeinpä heti aiemman valituksen jälkeen. Välillä kannattaa olla itse aktiivinen. Laitoin nimittäin sähköpostia työstä päättävälle henkilölle. Muutama tunti tuon jälkeen hän soitti ja sanoi töiden alkavan ensi viikolla. Töiden alkamisen olen tosiaan tiennyt, sillä työ on samaa kuin keväälläkin, mutta nyt varmistui tuo aikakin.

Puhelun jälkeen soitin kaverilleni, joka on myös uutena työntekijänä hakenut töihin samalle henkilölle. Painostin häntä laittamaan sähköpostia myöskin ja tulos on se, että nyt hänellekin on töitä luvassa, tosin alkamisajankohta on vielä epäselvä.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Mitäs tänne


Elokuu on taas jo liian pitkällä. Mun hyvin alkanu meriuintiurakin tuntuu näitten ilmojen myötä jääneen taas yhteen kertaan. Vähän oottelin niitä luvattuja helteitä, mutta ei näy eikä kuulu.

Työtietoja odottelen. Mulle soitettiin parisen viikkoa sitten, että työt alkaa myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana. Nyt se ajankohta on edelleen epäselvä. "Vähän" alkaa jo ärsyttämään... Mutta eiköhän tuo kohta selvinne.

Kesälomareissukin tuli tehtyä. Toissa viikolla eräs yö puoli Suomea läpi, oltiin siellä muutamia päiviä ja taas yöllä takaisin. Oli melko rankka reissu se, mutta kyllä oli kiva nähdä vanhempiakin välillä. :)

Raportti päättyy. Jatketaan toisella kertaa :)

tiistai 2. elokuuta 2011

Elokuu

Mä en ole koskaan tykännyt sitä, kun kalenteri pitää kääntää elokuulle. Se tuntuu jotenkin jo niin syksylle. Kesä- ja heinäkuut menivät aivan liian nopeasti ja mä en ole ehtinyt käymään kuin kerran uimassa tälle kesälle. :(

Etelä-Suomeen reissaaminenkin on vaan venynyt ja venynyt. Jospa tämän viikon loppupuolella sinnekin jo pääsisi. Vanhempien luona kun on kiva käydä kesälläkin.