keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Lomalla

Nyt on sellainen tunne, että en halua tän kesäloman loppuvan koskaan. Ekat pari viikkoa meni siinä, että odotti niiden lomailmojen alkavan. Noh, ei ne helteet ole nyt vieläkään alkaneet, mutta nyt on alkanut lomailu. Tuoden mukanaan lievän terassi-/pussikaljariippuvuuden. Nimittäin eilen oli kuudes ilta putkeen, kun olin kaupungilla. Joka ilta tullut juotua muutama, ei sen enempiä, mutta kuitenkin. Miten tästä nyt voi mennä töihin, kun ei enää voikkaan istua juttelemassa syvällisiä Torirannassa hyvässä seurassa viinilasin/oluen ääressä?
Noh, ei mua se alkoholi siinä huoleta, eniten jään kaipaamaan niitä juttuhetkiä ja iloisia ihmisiä, pilvien ihmettelyä, syvällisiä keskusteluja. Toki niitä voi kotonakin käydä, mutta tuleeko sitä kyläiltyä niin paljoa, tuskin.

Huomenna tulisi kaveri Helsingistä tänne. Perjantai ja lauantai on varattu Qstockille. Ilmat ei tunnu ennusteiden mukaan suosivan, mutta pidetään peukkuja, että toisin kävisi.

Kuvassa näkyy Linnasaaresta kuvattuna (puhelimella) festaritelttoja Raatin stadionin edessä :)



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Lauantaita

Mulla on ollu melkoisen kiireinen viikko. Maanantaina otin ja lähdin junalla etelämmäs. Tuli sillä reissulla tehtyä mutka ah niin ihanaa Tamperettakin moikkaamassa. Koko rantatunnelin rakennusjuttu on melkoisen uutta mulle. Kaksi vuotta sitten viimeks käynyt Treella, toki se oli silloin jo aloitettu, mutta nyt tuli ajeltua autolla paljon lähempää, niin näki sitäkin. Olin jopa niinkin hurja, että kävin mutkan Frenckelin aukiolla. Ei ole keskusta siltä kantilta paljoa muuttunut :) Tuli kotoinen olo. Pitää joku kerta viettää pidempäänkin siellä aikaa.
Torstaina juna toi mut takaisin Ouluun. Kavereilla oli ilmeisesti ollut iso ikävä, sillä ensimmäisen kolmen täällä olo tunnin aikana olin ehtinyt nähdä jo kolme kaveriani ja viettää heidän kanssa aikaa :)

Eilen vietin aurinkoista päivää Nallikarissa ystävän kanssa jätskitreffeillä. Ja illasta terassikierrosta kaverimiehen kanssa. Saatiin ystävyys uudella tasolle, kun mies hieman humaltui ja alkoi puhumaan syvällisempiä. Eli ei paskempi reissu se. Tänään ehkä uusiksi. Eikö se kesä oo just tätä? Ystäviä ja aurinkoa.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Rappion jälkeen

Viikonlopun rappioelämästä jäi käteen lähtenyt ääni ja monta hyvää muistoa. Eli ei mennyt lainkaan hukkaan tämäkään loman aloitus.

Perjantaina tuli muuttuvia tekijöitä matkaan sateen muodossa, joten eräät pienimuotoiset festarit merenrannalla jäi välistä ja tuttu ja turvallinen yökerho veti puoleensa.
Lauantaina ilma oli parempi, mutta koska olin liikkeellä eri seurassa, ei ne festarit tulleet enää kyseeseen. No muuten mukava ilta terassin ja baarin ja yökerhon kautta.

Mä oon nykyisin huomannu itsessäni erilaisia piirteitä. Varsinkin hieman humaltuneena, tykkään halailla kavereitani, varsinkin miespuoleisia. Toki teen sitä myös selvinpäin, mutta tuolloin se korostuu. Ja ehkä mulla tulee kosketeltuakin enemmän. Siis ihan vaan käsivarresta esimerkiksi, te senkin pervot! :)

Eilen olikin sitten tervehenkinen reissu maalaiskylään 100km päähän markkinoille, paska haisi ja auto oli parkissa pellolla. Tämän tuoreemman miespuolisen kaverin kanssa lähdin sinne. Ilmeisesti jokin edellisinä iltoina nautitun alkoholin aiheuttama läheisyydenkaipuu iski päälle, kun siellä markkinoilla kävellessä piti koko ajan skarpata, etten ota häntä kädestä kiinni. En tiiä mistä tuo tuli, sillä mulla koskaan oo oikein ollu tapana kävellä käsi kädessä. Pystyin olemaan tekemättä tätä ja mahdollisesti aiheuttamatta samalla mtn erikoista ahdistusta.

Mutta koska kesäloma on sosiaalisen elämän aikaa, mä alan nyt imuroimaan, jotta pääsen kauppaan ja sen jälkeen kokkailemaan toisen kaverin kanssa jotain hyvää ruokaa tälle päivää :)

Moikka!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Lomalla

Tänään ensimmäinen vapaapäivä, kesäloma alkaa maanantaina. Tätä on kyllä odotettu. Viimeisin kunnon kesäloma ollut viimeksi kolme vuotta sitten.

Ja koska kesälomalla kuuluu ilmeisesti olla rappiolla, mä lähden terassille ja myöhemmin illalla tanssimaan.

Palataan!