Poika on tullut kotiin. Olkaa hyvä korvamadosta :D
Mutta tosiaan, poika pääsi sairaalasta tasan viikko sitten kotiin kasvamaan. Tuo teho- ja osastoaika meni todella hyvin ilman suurempia takapakkeja. Muutamaa päivää vaille 6 viikkoa sitä kesti, silloin itse sairaalassa ollessani, ennen pojan syntymää, olin varautunut vähintään 8 viikkoon, jollei enempäänkin.
Tällä hetkellä mun kanssa asuu 2,5 kg täyttä vauvaa, joka osaa itkeä mutta rauhoittuu kun pääsee äidin syliin, itkee kun ruoka olisi pitänyt olla jo. Vauva, joka sylissä tyytyväisenä kääntää kasvonsa mua kohti ja katselee niin tarkkaan kuin tuon hetkisellä näkökyvyllä kykenee tai röyhtäyttäessä painaa päätään mun olkaa vasten. Vauva, joka osoittaa koko ajan omaa luonnettaan, vaikka laskettuun aikaankin on vielä parisen on viikkoa. Tuon lasketun ajan tienoilla keskosena syntyneillä tapahtuu kuulemma herääminen. Ne näyttävät silloin oman itsensä, alkavat valvomaan pidempiä pätkiä.
Ikää tuolla pienellä sankarilla on parin päivän kuluttua 7 viikkoa. Isänsä on nähnyt hänet tasan neljä kertaa, niistä viimeisimmästä on 4,5 viikkoa. Edelleenkään en ymmärrä, miten joku voi olla tuollaisesta, varsinkin omastaan, erossa noin kauan. Tokikaan en valita asiasta, sillä olen saanut viime kuun aikana taas lisää paskaa niskaan hänen suunnaltaan, jopa niin paljon, että se poiki yhden rikosilmoituksenkin. Mutta jos hän ei aio olla isä, niin silloin olisi helpoin antaa meidän olla rauhassa ja lakata kiusaamasta mua. Ja sen tiedän, että sellaista isää, jonka pojalle toivoisin, ei hänestä todellakaan tule. Jotenkin hän on tämän kesän aikana onnistunut näyttämään itsestään paljon sellaisia puolia, joita ei aiemmin ollut tiennyt hänellä olevankaan.
Mutta tällaista tänne. Mukavaa elokuuta kaikille, toivottelee vauvakuplassa elävä Mimmu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti