3+1

Kuten otsikko antaa ymmärtää, lähdin tänään säätä uhmaten kohti Sokosta, tuota HullujenPäivien pikkusiskoa ja kummin kaimaa. Aamulla kun heräsin, piti tehdä päätös lähteäkkö vai jäädäkkö. Ulkona vaakatasossa satava lumi ei helpottanut lainkaan päätöstä. Päätin olla rohkea ja pukea päälleni värikkään takkini mustan sijaan, löydettäisiinpä minut ainakin helpommin jos hankeen hautautuisin.

Tietenkään tällaiseen ihmisvilinään ei voi mennä aivan sängystä suoraan nousseena, joten siinä ennen lähtöä ehostin itseäni, laitoin hiuksiani ja kaikki tämä aivan turhaan. Avatessani rapun oven, sain kasvoilleni suuren lumimyräkän, joka varmasti pörrötti hiukset ja sai silmät ja ripsivärin valumaan.

Matka bussipysäkille ei ole normaalikelissä pitkä, mutta lumimyräkässä kyllä. Pysäkki sijaitsee aukealla, joten siihen puhaltaa joka suunnasta. Onneksi olin lähtenyt niin myöhään, että bussihan se jo sieltä huristeli juuri kun olin päässyt pysäkille.

Bussissa sain katsella viluisen näköisiä ihmisiä sekä niitä, jotka olivat tajunneet talven tulon ja kevään kaipuusta huolimatta olivat pukeneet ylleen villamyssyn ja paksun toppatakin. Siinä koetin puistella lunta farkkujeni lahkeista, jotteivät ne sulaisi kastellen kenkiäni. En onnistunut ja sain vain murhaavia katseita käytävän toisella puolella istuvalta mummolta, joten päätin lopettaa tämän aktiviteetin ja paneutua maisemien tuijotteluun.

Jäin bussista pois, ollen melkein Sokoksen edessä. "Ei näytä vielä pahalta", ajattelin mielessäni. Sokoksen edessä ei vellonut väkimassaa. Sisään päästyäni huomasin tilanteen, ei sentään kaoottinen kuten joinakin kertoina, mutta ihmisiä siellä oli. Minulla oli missio: löytää edullisia meikkituotteita. Joten ovesta sisäänpäästyäni käännyin oikealla ja etsin sen varmasti kaikkien naisten tietämän 3+1 alennushyllyn. Ahdoin itseni sinne missä teinipissikset ja vanhat mummot katselivat huulipunia sekä aurinkopuutereita. Keräten niitä kuka käsiinsä kuka koriin henkensä edestä, aivan kuin ne olisivat tämän maailman viimeiset meikit. Itse katsoin maltillisesti ja keräsin vain mitä tarvitsin, miksi hamstrata?

Koitti kassalle menon aika. Katsoin tilanteen. Kaikki tätä alennushyllyä lähellä olevat kassat olivat jonon vallassa. Aivan sattumalta näin yhden kassaneidin vailla asiakasta, joten ripeät askeleet siihen suuntaan ja sain ostokseni maksetuksi. Olin tyytyväinen. Kunnes muistin: ruokaostokset!

Katsoin ulos ja päätin, että Sokoksella nekin on tehtävä. Joten suunta alakertaan. Siellä ei onneksi ollut väkeä juuri lainkaan, joten sain kerättyä maitoni ja leipäni nopeasti ja maksettua ostokseni punapäiselle kassatädille.

Seuraava etappi bussipysäkki. Lunta tupruttaa taas vaakatasossa, mutta onneksi keskustassa on aurattu. Pääsen pysäkille ilman lipeämisiä tai umpihangessa tarpomista. Katson aikatauluja, bussin pitäisi tulla 5 minuutin päästä. Jään odottamaan. Paikalle kerääntyy lisää väkeä. Bussi tulee, maksan matkani ja pääsen kohti kotia. Bussista ulos jäädessäni, huomaan, että jopa täällä peräkylillä on vihdoin saatu aurauskalusto käyttöön ja on huomattavasti mukavampi kävellä se lyhyt matka pysäkiltä kohti kotia.

Ja sitten kuvallista näyttöä ostosreissusta. Ruokaostoksia en viitsinyt kuvata.