JK kysyi eilen ottaisinko sen takaisin. Kysyin vain häneltä, miten voin luottaa enää? Hän ei omien sanojensa mukaan enää sählää muiden kanssa. Jotenkin hankala uskoa, sillä hän lupasi ilmoitella eilen yhdestä asiasta. Eipä ole mitään kuulunut nyt vuorokauteen ja sen tiedän, että tämä meidän eron aiheuttanut ihminen on sinne varmasti mennyt. Vaikkei JK sitä suostunutkaan myöntämään. Eli joo, ei todellakaan sählää enää. Uskoo ken tahtoo. Mies vielä eilen vannoi, että hänen on pakko oppia uskolliseksi kun hän haluaa olla vain mun kanssa. Mä vain riitän. En usko, että asia näin on. Mä en ensinnäkään ymmärrä sitä, että jos mä vain riitän, miksi alkaa sähläämään mitään muiden kanssa? Eikö se juuri osoita sen, ettei se kenen kanssa on, riitä? JK ei osaa omien sanojensa mukaan olla yksin ja tämä sählääminen johtuu juuri siitä kun mä en ole siellä hänen kanssa. Eli nyt se onkin mun syy ja mun pitää se antaa anteeksi kun olen sen aiheuttanutkin vai? Ei tässä voi enää muuta tehdä kuin ihmetellä.
Mä olen JK:n mukaan nainen, johon hän luottaa kuin kiveen ja siksi hän haluaa olla mun kanssa. Ulkoisesti en kuitenkaan ole aivan hänen ihanne, ainakin mitä hän on joskus humalassa sanonut.
Viime viikonloppuna kun JK suostui vihdoin ja viimein myöntämään tämän pettämisen, kysyin häneltä, että oliko tämä nainen niin hyvä pano, että kannatti pilata meidän juttu. Silloin hän sanoi, ettei se ole vain pano. Eilen se nainen ei sitten ollutkaan mitään muuta. Ja mun pitäisi unohtaa koko nainen. Miten voin unohtaa, jollei JK:kaan unohda. Ja toisaalta, haluankokaan mä unohtaa. Tuskin. Se juttu on ohi, luottamus on kuitenkin niin suuri osa suhdetta. Ilman sitä, ei ole mitään. On vain epäilyksiä. Ja mä en pitänyt itsestäni viime aikoina. Vainoharhainen nainen, tosin ei yhtään syyttä vaan täysin aiheesta.
5 kommenttia:
Jep jep.
Vesilintua voit ihan heittää sillä sällillä.
Näinhän se on tehty :)
et ole ulkoisesti ihannenainen? wtf? onks tää jk joku hiukka imbesilli vai minkälainen mies heittää tollasta juttua "elämänsä naiselle"?
eipä se ainakaan kovin hienolta pohjalta lähtis, jos sen vielä takaisin otat. itse tulin tuossa kerta toisensa jälkeen petetyksi, kun kaveri omien sanojensa mukaan mietti sitä, että olenko minä se oikea. olin kuulemma ja se selvisi vain muita nussaamalla. voi hohhoh sanon mä ja vielä uskoinki. neljä vuotta diipadaapaa, kaunista ja kivaakin yleensä, mutta pointtihan se on, että heti alkutaipaleella rikottu luottamus ei sitten korjaantunut millään ja vihdoin, kun aloin luottaa jonkin verran, olin jo niin väsynyt vääntämään samoista asioista, että loppu tuli.
sen verran siitä opin, että joko sitten vähemmän tunteeton avoin suhde tai sitten kerrasta poikki, jos pettää. en jää enää pelleilemään tuollaisten asioiden kanssa, koska ne kuitenkin toistuu ja mulla ei ole aikaa millekään kolmekymppisille kakaroille, jotka "etsii itseään".
No ohhoh! Kuulostaa kyllä ihan siltä, että oikean päätöksen oot tehny.
Elämän nainen/mies, joka yksin riittää, riittää myös, vaikka välimatkaa olisi ja niillä yksinäisilläkin hetkillä.
Älä enää tuhlaa aikaas JK:hon. (Tietty asioissa on aina puolensa ja voi olla vaikeaa, mutta itsellesi teet7olet tehnyt palveluksen ja oikein, kun et enää kintaallakaan viittaa sinne päin.
Annareetta: Saattaahan se olla hieman imbesilli, varsinkin kun se itse laihtui tuossa toistakymmentä kiloa, niin siitä tuli kovin ulkonäkökeskeinen. Ei se itse sitä myöntänyt koskaan. Kolme vai neljä kertaa on mulle kahden vuoden aikana sanonu,että näytän hyvältä. Ite se kärkky aina kehuja omasta ulkonäöstään.
Ja mä tosiaan haluan suhteen, missä ei ole kuin ne kaksi ihmistä. Ei yhtikäs mitään muita säätöjä. En halua olla osa haaremia.
Sirtsu: En mä tuhlaakkaan. Kyllähän mä olen sen kanssa jutellut, mutta se on todellakin vain kaveritasolla. JK on monta kertaa koettanut vetää puhetta sellaisiin juttuihin mitä puhutaan vaan suhteessa. Mä olen huomaamatta tai vaihdan puheenaiheen. Jutelkoon niitä sen kanssa, ketä paneekin.
Lähetä kommentti