Helmikuu hurahti ohi niin nopeasti, ettei sitä ehtinyt edes täällä käydä :/
Enhän mä silloin tehnyt muuta kuin kävin töissä ja koetin ehtiä tehdä jotakin muuta toisinaan. Taisin mä käydä elämäni ensimmäistä kertaa pelaamassa hallissa sulkapalloa. Enkä ees ollut niin huono kun ajattelin. Varsinkin kun ajattelee, että mun sulkapalloura pohjautuu lapsena ulkona lätkimiseen. :)
Tällä viikolla mä oonkin sitten hieman lomaillut. Maanantaina olin töissä ja perjantaina meen taas. Mitään erikoista en ole saanut aikaiseksi ja sitten taas kuitenkin tuntuu, että on tullut tehtyä vaikka mitä. Esimerkiksi eilen mä kävin istumassa tunteroisen kampaajan tuolissa. Jei! Sekin on tullut tehtyä viimeksi vuosi sitten. Nyt onkin hiukset melkeinpä 30 cm lyhemmät. Eikä ne siltikään monen mittakaavan mukaan ole lyhyet. Mutta mulle on.
Tänään olisi tarkoitus koettaa tehdä kaikki lomallä rästiin jääneet asiat. Eli tuskin saan niitä tänäänkään tehtyä :D