torstai 25. huhtikuuta 2013

Buzzador: Maxim II

Nyt on sitten loputkin Maxim-tuotteet testattu ja niistä sitten arvioita tulossa.

Eli testaamatta oli viimeksi jäänyt Maxim Hypotonic Sports Drink. Makuna tuossa jauheessa on lime-sitruuna. Yllätyin kuinka hyvä maku onkaan, sillä en millään tavalla ole sitruunan tai limen ystävä. En oikein osaa sanoa antoiko se energiaa treeniin yhtään sen enempää. Käyn siis salilla yleensä aamulla, noin tunti heräämisen jälkeen. Tuolloin olo on muutenkin melko energinen. En ole nyt koulupäivän jälkeen salille eksynyt, joten en osaa sanoa antaisiko tuo juomajauhe energiaa niihin, melko raskaalta tuntuviin treenikertoihin. Jauhetta laitetaan pari mitallista isoon pullolliseen vettä, ravistetaan ja ainakin itselläni, hyvin meni sekaisin. :)








Myös patukoita oli testaamatta. Makuja oli mukana melko montaa, mieluisia ei sitten ollutkaan kuin kaksi. Toinen oli palautuspatukka, testattavana oli maku Caramel-hazelnut ja tämä oli yllättävän hyvää. En nimittäin ole mikään kovin suuri urheilupatukoiden ystävä.




Kuvassa banaaninmakuinen, sillä olen heittänyt jo kääreet roskiin enkö tajunnut ennen syömistä ottaa niistä kuvaa erikseen.




Toinen erittäin hyvän makuinen oli energiapatukka maultaan Sweet&Salty. Aivan täydellistä!







Voin siis suositella kokeilemaan Maxim-tuotteita, ainakin itse olen ollut tyytyväinen!

 

***

Jos haluat mukaan kokeilemaan tuotteita ja buzzaamaan niistä, liity ihmeessä buzzadoriksi! Täältä pääset liittymään. Lisää ihmeessä minun nimimerkki värvääjäksi. Nimim. Mimmu80

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Buzzador: Maxim

Eli palataas buzzaamiseen. Olen tosiaan testaillut saamiani tuotteita yhdessä miehen kanssa. Jotain on vielä testaamatta, mutta melko kattavia testailuja on myös suoritettuna.

Aloitetaan vaikkapa palautusjuomista, joita itse testasin.

Testattavana oli kolme eri makuista palautusjuomaa valmiissa pakkauksissa. Käteviä, sillä ei tarvinnut sekoitella ja miettiä määriä, sen kuin vain avasi pönikän ja joi.

Makuina oli mansikka, suklaa ja vanilija. Parhain mielestäni oli mansikka. Aivan kuin olisi juonut sulaa mansikkaeskimoa. Ei niin herkullinen oli tuo suklaa, ehkäpä liian suklainen makuuni.
Sokeriahan näissä oli, joten vähän herkkuina ne menivätkin vaikka treenin jälkeen join.


Miehelle annoin testattavaksi urheilujuomaporetabletteja. Itse kun en pysty jostain kumman syystä poretabletteja juomaan.
Eli pakkauksessa oli kymmenen tablettia, joista kerrallaan käytettiin kolme 0,75 litrassa vettä. Maku oli appelsiini. Maun puolesta ei kuulemma ollut mitään vikaa, meni aivan hyvin alas. Ainoastaan se ihmetytti, että miksi tabletteja piti laittaa kolme. Eikö voisi tehdä niistä tiiviimpiä tai vaikka isompia, niin määrää voisi vähentää?





Lisäksi sain urheilujuomajauhetta, joka on vielä testaamatta. Huomenna varmaankin lähtee testiin. Ja patukat. Niitä on energiapatukoita sekä palautuspatukoita. Näitä on maisteltu, mutta ei vielä jokaista makua, joten palataan siihenkin myöhemmin.

Perjantai

Tietteks mitä? Mä tein tänään jotain ihan uutta itselleni. Kävin nimittäin kasvohoidossa ja meinasin kuolla siihen mekaanisen puhdistuksen aiheuttamaan kipuun. Ja silti varasin itselleni uuden ajan kesälle.

Mä olin jotenkin kuvitellut, että eihän se nyt voi oikeasti sattua niin paljoa, mutta kyllä se vaan sattui. Tuntui kuin multa olisi kaivettu ihoa irti jollakin metallivehkeellä. Kyllä mä ne meikinpuhdistukset ja kasvonaamiot oli ihan taivaallista tuon puhdistuksen rinnalla.

***

Tänään piti mennä aamulla salille, mutta ajattelin kerrankin nukkua pitkään, tai siis niin pitkään kun nukuttaa ja tehdä jalkatreenin vasta huomenna. Kävinhän mä eilen kuitenkin salilla.

Mä oon muuten koukuttanu itseni tuohon salihommaan. Mikään ei oo siistimpää kuin se tunne, kun lihaksia pakottaa. Ja se, että huomaa voimiensa ja hauiksensa kasvaneen. Mulla oikeesti tuntee jo hauiksen melko hyvin. :)

***

Eipä kai, oikein mukavaa viikonloppua jokaiselle. Nauttikaa ulkoilmasta vaikka siellä satelisikin!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Buzzador: Maxim-kamppanja

Olen aiemminkin kertonut, että olen buzzador eli saan tuotteita testattavaksi ja buzzattavaksi ystäville.
Tällä kertaa pääsin Maxim-tuotteita buzzaamaan. Eli sain melkoisen paketin noin viikko sitten ja se sisälsi paljon tuotteita nautittavaksi ennen urheilua, urheilun aikana sekä sen jälkeen. Itselleni ennestään tuttuja ovat lähinnä proteiinipitoiset palautusjuomat. Mä en ihan hirveästi harrasta pitkäkestoista aerobista treeniä, jonka aikana pitäisi tankata lisäenergiaa. Mutta tiedä miten sitä tässä vielä innostuu.
Tein tuotteiden suhteen pientä tasajakoa tuon miehen kanssa, mutta kerrotaan niistä sitten myöhemmin.





http://www.maximsports.fi/

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kevät


Maaliskuu juoksi ohitse niin nopeasti, ettei tänne ehtinyt edes kääntymään. Olihan mulla kyllä kolme vai neljä tenttiä koulussa + kaikki muut mahdolliset tehtävät, niin vähän piti kiirettä.

*****

Mutta vähänkö siistiä, siellä on kevät! Tai siis ainakin jonkinlainen kevään alku. Täällä nyt on vielä pyörätiet melko luistinratoja joiltakin osin, mutta iso osa jo sulaa.