Eli mun väri on punainen. Tyhmä minä. Poltin olkapäät ja polvet. Rintakehäkin tuntuu hieman kuumottavalle. Eli ei parane tästä eteenpäin enää poltella ihoa. Mielenkiinnolla odotan miten ensi yönä tulee nukuttua. :(
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
lauantai 30. toukokuuta 2009
Äidin kasvimaalla, raparperin alla...
Eli tänään kokataan raparperi- ja maitokiisseliä. Kaikkihan toivottavasti tietävät, että raparperin kanssa pitää nauttia maitotuotteita raparperin oksaalihapon vuoksi. Oksaalihappo sitoo nimittäin kalsiumia. Nih! :)
Eli ensteks tehdään se maitokiisseli.
Tarvikkeet:
Kattila
Perunajauho
Maito
Sokeri
Vaniljasokeri
Ohje: Sekoita kattilaan 1 litra maitoa ja 1 desilitra perunajauhoa. Anna kiehahtaa koko ajan sekoittaen. Kun maitoseos pulpahtaa kerran, ota levyltä pois ja lisää 1 desilitra sokeria ja 2 ruokalusikallista vaniljasokeria. Kaada jäähtymään toiseen astiaan, lisää päälle hieman sokeria, jottei kiisseliin tule kuorta.
Sitten tehdäänkin se raparperikiisseli.
Tarvikkeet:
Sama kattila kuin äsken, pestynä
Raparperia
Sokeria
Vettä
Perunajauhoja
Kuori ja pilko noin 4-5 raparperin vartta.
Laita kattilaan kiehumaan puoli litraa vettä, 1 desilitra sokeria sekä raparperinpalaset. Anna kiehua kunnes raparperit ovat pehmeitä.
Sekoita pieneen määrään kylmää vettä 2 ruokalusikallista perunajauhoja ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kiehuvan raperperinmössön joukkoon. Anna kiehahtaa nopeasti, nosta levyltä.
Kas näin on valmiina sekä maito- että raparperikiisselit. Ja hyviä ovat! :)
Uusi fillari!
Mun uusi fillari on vihdoista viimein kasattu! Vielä renkaisiin ilmaa niin sitten pääsee ajelemaan. Tänään en jaksa, tai ainakaan tähän hätään. Katsotaan jos iltasella innostuisi. Se on hieno ja punainen. Mallia mummu. Eli ei vaihteita. Sitä aloin ajattelemaan, että onko mahdollista ostaa jälkikäteen ja mihin hintaan käsijarru? Jotenkin toisi lisäturvaa sellainen. Kuvankin olisin voinut tuossa kootessa ottaa, mutta unohtui. Eli se tulee myöhemmin. Tällä hetkellä en mene tuohon pihaan sitä kuvaamaan, sillä siinä on enemmän tai vähemmän humalassa olevia miehiä. Taas.
Eilen oli kiva yllätys kun puhelin soi vähän ennen iltayhdeksää. Kaveripoika (Oikeasti kaveri! Seurustelee erään tytsyn kanssa) soitti olevansa moottipyörällä pihassa. Siinä menikin sitten puolisen tuntia jutellessa :) Vuosi siitä taitaa olla kun on viimeksi nähty. Aika menee nopeasti.
perjantai 29. toukokuuta 2009
Arjen loppu
Perjantai. Taas. Justhan se oli. Tosin en valita. Sen verran hienoa ilmaa luvattu, että nyt nautitaan ja toivotaan, että koko kesä olisi vastaavanlainen. Huomenna olisi luvassa uuden polkupyörän kokoaminen sekä kaverin luona vierailu. Sunnuntaina ehkäpä rantsuilua. Ja ennenkuin kukaan kauhistuu, niin mä en mene sinne kovinkaan pienissä hepenissä esiintymään. Kaverin muksu lutraa enemmän vedessä, me keskitytään juoruiluun kaverin kanssa sekä pienen sievän rusketuksen hankkimiseen. Eli todennäköisesti maanantaina on joko punainen tai yhtä valkoinen Mimmu täällä.
Onko muuten liikoja pyydetty, jos näkee K-18 unia, että niissä se mies osaisi asiansa? Viime yön uni oli NIIN huono ettei tosikaan. Heräsinkin kesken unen, kun se oli vaan yhtä ähellystä. :D
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
Keskiviikko - sateinen sellainen
Tai no, eihän se koko päivää satanut, mutta jonkin verran kuitenkin. Oli ihan kiva päivä. Mä kuitenkin odottelen niitä helteitä, niin on siten vielä kivempaa. Ainakin viikonloppu kuulostaa mielekkäälle: lauantaina shoppailua ja fillarin kasaamista sitten sunnuntaina mahdollisesti kaverin muksun uimista katsomaan ja piknikille. Kivaa kun on kesä! :)
Oonko mä muuten ainoa, kuka ärsyyntyy tietyn tyyppisistä "what´s on your mind"-teksteistä Facebookissa? Siis lähinnä tällaisista ûberfilosofisista pohdinnoista. Mun kavereissa oleva eräs ihminen harrastaa näitä. Ja ei, se et ole sinä lukijani :) Ainakin toivon, että tämä kyseinen henkilö ei ole tänne eksynyt. Mä en siis sitä sano, etteikö sinne saisi kirjoittaa, mutta tarviiko esittää fiksumpaa mitä onkaan. Tämä sama henkilö painottaa livekeskusteluissakin olevansa niin samalla tasolla kaikkien kanssa. Olevansa luotettava, kohtelias, rehellinen, saavansa kaikista vain hyvät puolet esille, jaadajaadajaa. Mahdollisesti näin onkin, mutta tarviiko sitä joka hemmetin keskustelussa kertoa?
Hait, löysitkö?
Katsotaanpas taas, millä tänne on porukka löytänyt.
- Mimmu Niin?
- Teekkarikaste 2009 kuvia On, mutta niin huonoja, etten hirveästi julkaise
- Auringonpilkkutilanne toukokuu 2009 Kait niitä on ollut. En mä muistaakseni ole täällä sellaista asiaa tiedottanut.
- Ayumi Hamasaki kuvahaun tulokset Löytynee helpommin sen Googlen kuvahaun avulla.
- Halvin hammasimplantti Kallis sekin.
- Eih Voih!
- Henki pihisee Kyllä se vielä pihisee. Onneksi/valitettavasti. Riippuu keneltä kysytään.
- Kaasugrilli, Euromarket En ole ostanut. Varmasti löytyy.
- Kerrostaloasuminen naapurista Oletan, että suunnilleen samaa mieltä se naapuri on siitä asumisesta kuin sinäkin. Paitsi jos Googlettelija olet mun alakerrannaapuri, niin me ei kyllä olla samaa mieltä laisinkaan!
- Meseosoitteeni On olemassa, kysyttäessä saa. Riippuen kuka kysyy ;)
- Millaiset on karvaiset jalat Miehille sopivammat.
- Parantaako pano oloa Riippuu olosta.
- Vaatehuone Sekainen.
....
Ja sitten sellainen pieni vilkaisu, että missäs te kaikki asutte.
tiistai 26. toukokuuta 2009
Ostoksia
Kun tuli luvattua ja kun nyt on vire tehdä jotain tänne blogiinkin, niin laitetaanpas kuva siitä keltaisesta farkkuhameesta. Eli kirpparilta löytyi. Ja kyllä, se on lyhyt, mutta niin olen mäkin. :) Ja mä pidän sitä lantiolla, en vyötäröllä.
Tuo raita tulee auringosta, joka paistaa sälekaihtimien välistä.
Eilen ostin vielä ballerinat. Mulla on samantyyliset, mutta vaaleankeltaiset ja tuo remmi menee niissä suoraan. Hyvät jalassa, joten piti ostaa mustatkin. Kesän parhaita kenkiä.
Kuka muuten uskoo tuon maton karvamäärästä, että mä imuroin eilen? Tuo taistelu kissankarvoja vastaan on loputon.
Ei mun jalat ole noin ruskeat mitä kuva antaa olettaa. Mä olen paperiarkin valkoinen.
Avautumista
Jos joku on jossain vaiheessa ihmetellyt, että koskas se Mimmu nyt muuttaa, niin saattaa olla, että ei koskaan. Tai siis mielelläni lähden tästä asunnosta pois vaikka heti, jos joku tarjoaa mulle Tampereelta 1h + tupak tai 2 h + kk edullisella vuokralla. Mielellään parvekkeen kanssa. Mutta siis miehen kanssa en nyt tähän hätään ilmeisesti ole muuttamassa. Sen luonteen tuntien ei tavallaan tullut älyttömän suurena yllätyksenä hänen avautuminen tässä parisen viikkoa sitten. Mies nauttii liikaa yksinolostaan. Häntä tavallaan pelottaa, että menettää osan vapauttaan, jos mä olisin siellä. Humalassa on viime aikoina korostanut sitä, että häntä ei kukaan määrää, hän päättää itse asioistaan. No siinäpä sitten päättää. En mä muutenkaan kyllä olisi hänen elämäänsä määrännyt. Ehdottanut tietenkin asioita, mutta kyllä aikuinen ihminen itse päätöksensä tekee.
En tiedä mitä hänen ja mun suhteen tulee jatkossa tapahtumaan, mutta nyt on pieni aikalisä. Siis ainakin muuton suhteen. Ei tuo tosin ole pyytänyt edes kyläilemäänkään sinne ja kun itse ehdotin silloin parisen viikkoa sitten ennen hänen avautumista, kysyi tuo miksi nyt jo. Mä en itse tiedä oikein mitä ajatella, tunteet ovat sekaisin. Välillä kun tarkkailee miehen puheita ja tekoja, niin tuntuu, että rakastaakokaan se aivan täysillä. Välittää musta, siitä olen varma ja pitääkin, mutta rakastamisesta en tiedä. Tietääkö tuo itsekkään kunnolla mitä rakkaus on. Jos tietää ja rakastaa, niin ei ainakaan tällä hetkellä osaa sitä osoittaa.
En kirjoittanut tätä todellakaan siksi, että saisin sääliviä kommentteja tai muuta. Kenenkään ei tarvitse sanoa "kyllä se siitä". Mulla ei ole paha olla, mä voin aivan hyvin. Mä olen vain hämmentynyt.
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Antisadetanssi toimi!
Eilen ei sitten satanut. Oli kiva ilma. Istuskeltiin Teerenpelin ja Hemingwayn terasseilla ja katseltiin Koskipuistossa ihmisiä ja nautittiin auringosta. Oli todella kiva tavata kyseistä kaveria. Viime kerrasta taisikin olla aikaa vuoden verran. Tämä kaverini on koulutukseltaan parturi-kampaaja, tosin ei ole päivääkään tehnyt niitä töitä. Kertoi sitten, että ei ne mun hiukset oikeasti ole edes niin hirveän pahassa kunnossa mitä mä olen olettanut. Eli ei tarvitsisi leikata 20 cm pois, viitisen cm riittäisi. JEEE! :) Ja mulle hänen mukaansa sopisi vaaleat hiukset juurikasvulla ja muutamalla tummalla raidalla etuhiuksissa. Pitäisiköhän alkaa toteuttamaan? Eli värinpoistoa kehiin. Mä tosin luulen, että sen jälkeen saisi kyllä leikata sen 20 cm ainakin pois.
Tänään olisi pitänyt olla siivouspäivä, mutta mitään jaksanut siivota. Eli siirretään huomiseen. Huomenna ois myös lakanapyykin vuoro. Ja pestään muutakin pyykkiä, niin Minja saa nähdä sen auringonkeltaisen farkkuhameenkin kuvassa :)
lauantai 23. toukokuuta 2009
Antisadetanssi
Nyt saa sitten toivoa, että tänään ei sataisi vettä. Olisi kiva päästä terassille tai piknikille. Ainkin nyt näyttää ilma ihan kivalle, mutta eipä sitä voi koskaan tietää.
Eilinen oli myös kiva päivä. Tiinalta löytyy hieman lisäinfoa. Mä tosin en ostanut laukkua vaan auringonkeltaisen farkkuhameen. :)
Nyt bussille! Hauskaa lauantaina kaverit!
torstai 21. toukokuuta 2009
Sadepäivä
Huomenna on pakko keksiä jo jotain tekemistä, muuten hajoaa pää. Shoppailua tai kirpparikierrosta. Kuka lähtee mukaan?
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Ilonaiheita
Kun ambulanssi oli Pispalassa pysähdyksissä, poika sanoi tytölle isoon ääneen "kato, ambulalanssi!" Tyttö sitten kysyi "ai missä on ambulalanssi?" :D
Ja tietenkin matkiminen on kivaa. Toinen oli kuullut niinkin hurjan sanan kuin perskutarallaa. Siinä sitten kumpikin toisti vuorotellen hieman puutteellisella r- ja l-taidolla "ai peeskutavavvaa" :D
Mitäköhän...
Ja ei, mä en ole pahalla päällä, vittuuntunut, pahalla mielellä tai masentunut. Kunhan vaan pohdin elämääni.
tiistai 19. toukokuuta 2009
Vituttaako?
Mua ei siis tällä hetkellä mitenkään erityisen paljon vituta, mutta katsotaan miten käy tämän tekemisen jälkeen.
Ja tästä taustamusiikkia
Tämä on Vitutus - gallup. Jokaisessa asiassa vituttaa joku.
Edes jokin pieni asia. Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota!
Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!
MIKÄ SINUA VITUTTAA..
Ajattelemattomat, ilkeät ja muuten vaan huonosti käyttäytyvät ihmiset. Tietyt virastot. Hammaslääkärissä käynti.
TALVESSA
Lunta on niin paljon, ettei millään kengillä pysy jalat sekä kuivina että lämpiminä. Tai vaihtoehtoisesti lunta ei ole ollenkaan vaan sitä ainaista loskaa. Vaatteita pitää pukea päälle suunnilleen pilkkihaalareista lähtien tai vaihtoehtoisesti aamulla pukemasi pilkkihaalari onkin iltapäivästä liikaa ja siinä sitten saadaankin lämpöhalvausta.
KEVÄÄSSÄ
Vesisade. Loska. Pölyn näkyminen selvemmin asunnossa, kuten myös likaiset ikkunat. Se, ettei koskaan osaa pukeutua uloslähtiessä sopivasti. Aina on joko liikaa tai liian vähän.
KESÄSSÄ
Ötökät. Kaikki öttiäiset, mitkä lentää, ryömii, kävelee tai vaan on. Kylmyys. Kesällä pitää olla lämmin. Ei 10 astetta lämmintä riitä.
SYKSYSSÄ
Vesisade, märät lehdet, pimeys ja se liian aikainen joulun hehkutus.
KOULUSSA/TÖISSÄ
Sinne on pakko mennä vaikkei halua. Vaikka olisi parempaakin tekemistä juuri sille tietylle päivälle. Töissä joutuu vielä korvaamaan, jos sattuu saamaan hammaslääkärin vaikkapa keskelle päivää. Ainakin niissä työpaikoissa missä mä olen ollut. Paskoja firmoja.
CD-LEVYISSÄ
Vie tilaa, naarmuuntuu, missään levyssä ei ole tarpeeksi montaa hyvää biisiä ja parhaat levyt aina hukassa.
LEMMIKISSÄSI
Kusee minne sattuu, raapii, maukuu tarpeettomasti, hyppii oven/kirjahyllyn/naulakon päälle, karvoja löytyy joka paikasta. kaikki vaatteet ovat kissankarvassa huolimatta hyvästä teippiharjattamisesta.
POLKUPYÖRISSÄ
Toinen polkupyörä on osissa, toinen pitäisi viedä huoltoon, se röpöttää, siinä ei toimi kaikki vaihteet ja renkaissakaan ei pysy ilma. Takapuoli tulee aivan tajuttoman kipeäksi kun ajaa ensimmäisiä kertoja. Vituttaa sekin.
HAMEISSA
Liian pitkiä yleensä. Ei mun mittaiselle vaan löydy kaupasta kunnolla kivaa polvipituista hametta. Kaikki yltää puoleen sääreen. Laita nyt sellainen mammamittainen hame päälle. Not going to happen. Eli pitää aina hankkia lyhyitä hameita, vaikkei kaikkien mielestä nekään mulle sovi.
HOUSUISSA
Liian korkeat vyötäröt, irronneet napit, liian pitkät lahkeet, kuluneet lahkeet.
TENNAREISSA
Se, ettei niitä ole tarpeeksi. mistään ei ikinä löydy sellaisia tennareita kuin haluaisin.
VANHUKSISSA
Vanhukset haisevat, puhuvat aina kuinka kaikki oli paremmin kun he olivat nuoria vaikka joutuikin menemään joka aamu lumisateessa kouluun 40km ja ylämäkeä oli kumpaankin suuntaan. Valittaminen, etuilu, mulkoilu, arvostelu.
PIKKULAPSISSA
Kyselyikä, uhmaikä, haju, tottelemattomuus, loukkaavien asioiden sanominen.
SAIRAALOISSA
Haju! Jonottaminen.
LAPSUUDESSASI
Turhat lupaukset, liika pumpulissa pitäminen/paapominen, tietyt pahat asiat.
SYNTYMÄPÄIVÄSSÄSI
Se, että joka vuosi tulee ikää lisää. Eikö se ikääntyminen voisi loppua tai hidastua pikkuhiljaa?!?!
RADIOSSA
Samat biisit monta kertaa päivässä. Voisiko joku saada soittolistojen tekijät jo uskomaan, että Lady GaGaa ei jaksa enää kuunnella!
TELEVISIOSSA
Huonot ohjelmat, uusinnat, mainokset.
HUONEESSASI
Tapetit, koko, lattia, katto, naapurit.
MIEHISSÄ
Ne ei vaan tajua! Itsekeskeisyys, luulo siitä, että kaikki naiset kaatuvat kun Hän vain vähän vilkaiseekaan, humalahakuinen juominen, omien virheiden myöntämättömyys.
NAISISSA
Kanamaisuus, turhamaisuus, kikattaminen, avuttoman esittäminen miehille, selän takana puhuminen, kuppikuntailu.
VITUTTAAKO SINUA USEIN
Viime aikoina melko usein.
VITUTTIKO SINUA TÄTÄ KYSELYÄ TEHDESSÄ
Ei kyllä paljoakaan.
VITUTTAAKO SINUA TÄLLÄ HETKELLÄ
Eikö tää oo sama kysymys kuin edellinenkin. Eli tällä on tarkoitus saada tatti otsaan? Ei onnistunut :)
Edit klo 20.07: Näyttää siltä, että syötteenlukija ei halua vitutusmeemiä julkisuuteen :D
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Tylsyyden tappamista
Facebookissa tämä on kiertänyt, en ole siellä tehnyt, joten tehdään teidän iloksi nyt sitten. :)
Kotini
1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?
- Yleensä olohuoneenoven, joka on auki ja sen takana oven vaatehuoneeseen.
2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi?
- Ruskeavalkoinen
3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?
- Samaa kuin olkkarinkin ikkunasta + parvekkeen. Eli puita, pari tietä, taloja, autoja ehkä ihmisiä.
4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta?
-Liikaa tavaraa. Eli käsisaippua, piilareineste, suuhuuhde, hiuslakka.. Olikohan jotain muuta. EI kait.
5. Mikä on kotisi viihtyisin huone?
- Yksiössä hirveästi on huoneita. Sanotaanko, että makkariosio.
6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?
- En koe täällä olevan sellaista. Paitsi tietyt esineet. Esim kynttilälyhty keittiön ikkunalla.
7. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne.)
- Kerrostalo
8. Missä säilytät imuriasi?
- Vaatehuoneessa. Täällä mitään siivouskomeroa ole.
9. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen?
- En.
10. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia?
- Seinät, lattia, katto, vesiputket, viemäri, vesikalusteet.
11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita?
-Tauluja.
12. Petaatko sänkysi joka aamu?
- Harvemmin nykyään.
13.Mitä löydät kylpyhuoneesi kaapista?
- Kasvojuttuja, siis puhdistusianeita, kosteusvoiteita. Sitten on kynsilakkoja, vanupuikkoja yms. Joskus ollut kuvakin tästä kaapista täällä.
14. Mitä löytyy kylpyhuoneesi alakaapista, mikäli sellainen on?
- Ei ole
15. Jos katsot keittiösi ruokakomeroon, mitä sieltä löytyy?
- Riisiä, makaronia, pastaa, sokeria, jauhoja, ananasta, tonnikalaa, tomaattimurskaa, säilykesieniä. Sellaista perusjuttua.
16. Mitä jääkaapistasi löytyy aina?
- Valo ja yleensä joko ketsuppia ja sinappia. Tällä kertaa ketsa on kyllä loppunut.
17. Millainen sänky?
- 120 cm leveä runkopatja.
18.Millaiset verhot kotonasi on?
- Ruskeat ja turkoosit.
19. Mitä jääkaappisi ovessa on?
- Magneetteja ja hammaslääkärit ajat.
20. Millaisia koriste-esineitä kotonasi on?
- Jotain pientä vaikken niin hirveästi edes pidä.
21. Onko kotonasi valokuvia esillä? Mitä?
-Kummilapsista.
22. Mikä asunnossasi luultavasti kiinnittää ensimmäiseksi vieraiden huomion?
- Tapettien huono kunto. Kuumuus kesällä. Ikkunat ovat etelään päin. Täällä on kuuma helteellä.
23. Mitä haluaisit joskus hankkia asuntoosi?
- En tähän asuntoon yhtikäs mitään, sillä haluan tästä mahd. nopeasti pois. Uuden sohvan uuteen.
24. Onko sinulla huonekasveja?
- Kolme kaktusta ja yksi tuollainen mitä en ole onnistunut tappamaan vielä.
25. Mikä on asuntosi häpeäpilkku?
-No ne tapetit.
lauantai 16. toukokuuta 2009
Leikkipuistoja kolunneena
Tänään tuli kierrettyä parit leikkipuistot, käytyä ostamassa polkupyörä, oltua piknikillä, ostettua kengät. Ja sen kyllä huomaa. Aivan sippi. Mulla on raitisilmamyrkytys. En tiedä onko yksi oireista, mutta kun kävelin kaverin luota Keskustorille, humahti yhtäkkiä päässä. Siinä hetken ajattelin, että pysynkö pystyssä vai lähteekö taju. Ei lähtenyt ja pysyin pystyssäkin. Kävin ostamassa kaupasta juotavaa, sielläkin oli vielä hieman erikoinen olo. Ehkä siksi, että vähän pelästyi, mikäköhän se humaus oikein oli. En tiedä johtuuko niskajumista, johon yhdistyi tänään lastenvaunujen lykkiminen (ei hyvä yhdistelmä) vai siitä, että tuli juotua vettä liian vähän tänään. Oli inhottavaa. Nyt onneksi suht normaali olo. Posket kuumottaa, mutta tulipa oltua toisaalta auringossakin.
perjantai 15. toukokuuta 2009
Hammaslääkäri takana
Mutta juurihoito ei vieläkään valmis. Taas sitä hammasta ronkittiin ja sinne laitettiin lisää myrkkyä. Tällä kertaa positiivisena puolena se, ettei puudutettu eikä enää sattunutkaan. Suunpielen se sai taas repäistyä auki. Eikä se ehdi maanantaiksi parantumaan. Silloin vihdoista viimein se hammas saadaan valmiiksi.
torstai 14. toukokuuta 2009
Että sellainen torstai
Se mun pahan tuulisuus vaihtui jossain vaiheessa itkuksi, sitten hirveäksi aivan sama-tunteeksi, joka on nyt vieläkin hieman päällä. Sitten päätinkin nukkua melkein 3 h päikkärit, niin elämä näytti hieman valoisammalle. Mutta silti ärsyttää tietyt asiat.
Selkäkin päätti alkaa kipuilemaan. Ei ehkä ole pitänyt siitä, kun koetin venyttää sitä vähän liikaa tuossa tänään ja eilen. Ja että nukuin päikkärit sängyllä poikittain, nojaten isoon pinoon tyynyjä. Toivotaan, että sekin menisi pian ohi.
Mä oon pahalla päällä!!!!
Ei mulla muuta. Elämä vaan joskus potkii päähän ja kaikki muukin vituttaa.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Ei haluu!!! Onks pakko?
Huomenna pitäis mennä työkkäriin. Mä en halua. Mua on jo pidempään vituttanut se sinne meno. Ahdistaa! Ja jotta kaikki inhottavat asiat tulisivat samaan syssyyn, niin perjantaina mennään hammaslääkäriin, ronkitaan taas sitä samaa hammasta, mitä on varmaan viitenä eri kertana siellä jo ronkittu. Mun poski on sisäpuolelta varmaan ihan arpeutunu niiden kaikkien puudutuspiikkien vuoksi. Tän perjantain käynnin pitäis olla viimeinen siihen hampaaseen. Mutta jottei totuus unohtuisi, niin mullahan on sitten ens viikon tiistaina taas hammaslääkäri. Sitten ronkitaankin toiselta puolelta väliaikaista paikkaa pois ja paikkaillaan muutenkin vähän. Sitten pitäis olla poraukset yms tehty. Ainoastaan suussa olisi yksi poistamista odottava viisuri sekä hammas, josta ei kukaan tiedä mitä sille tehdään. Koetetaanko tehdä paikasta puoli hammasta vaiko vedetäänkö se pois, kokeillaan kestääkö silta vai revitäänkö jostain pari tonnia rahaa ja laitetaan implantti. PLAAH, sanon minä.
tiistai 12. toukokuuta 2009
Maha täynnä
Tänään kokataan kanapastasalaattia.
Tarvitset:
- Broilerisuikaleita
- Salaattia
- Kurkkua
- Tomaattia
- Pastaa
- Juustoa
- Pestoa
- Kuvasta puuttuneita sitruunamehua sekä oliiviöljyä
Keitetään pasta ohjeen mukaan ja paistetaan suikaleet. Revitään salaatti, pilkotaan tomaatit ja kurkku. Salaatinkastikkeeksi lasiin hieman sitruunamehua, öljyä sekä pestoa.
Tadaa. On ne pastat siellä pohjalla ja hieman liian pieni lautanen :) Nyt on maha kyllä täynnä.
maanantai 11. toukokuuta 2009
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Taas sunnuntai
Aika menee kyllä todella nopeasti. Justhan oli vasta maanantai. Ens viikolla olisi taas edessä ah, niin ihana hammaslääkärikäynti. Haluaako joku mennä mun puolesta täytätyttämään juurihoidetun hampaan?
Ei mulla ihmeitä. Hauskaa sunnuntain loppua kaikille!
perjantai 8. toukokuuta 2009
Juomia
torstai 7. toukokuuta 2009
AD/HD
Olo ainakin. Mä oon juonu kolme kuppia kahvia tänään, yleensä juon kupin kaks viikossa. Meneppäs tässä sitten nukkumaan perskele!
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Vaatehuone
Onko normaalia, että ihmisellä on about 15 - 20 pikku toppia? Siis näitä naruolkaimisia, niskalenkki yms. Tai t-paitoja varmaan 20 kpl? Alushousuja varmaan reilu kuukaudeksi?
Joo, kyllä. Mä olen järjestellyt vaatehuonetta. Mielenkiinto loppui kesken kenkien suhteen. Ei vaan jaksanut.
Sain mä sieltä taas kirppiskasaan kassillisen tavaraa ja HuutoNettiin laitan farkut ja pari toppia. Onhan tässäkin taas :) Kengät ja laukut pitäisi vielä käydä läpi. Ja pestä talvitakki, pesettää kerrankin villakangastakki, laittaa talvikengät säilöön ja ottaa kesäkenkiä tilalle.
maanantai 4. toukokuuta 2009
perjantai 1. toukokuuta 2009
Hauskaa vappua!
Tuli käytyä pitkästä aikaa kaupungilla katsomassa vapputoria ja teekkarikastetta. Oli siellä sitä väkeä. Vähän liikaakin.
Kaikista paras asukin löytyi automaattijonosta. Meidän edessä seisoi kaksi miestä. Toinen oli pukeutunut boksereihin ja takkiin, toinen hameeseen, rintsikoihin ja narutoppiin. Olisi melkein pitänyt ottaa kuva. Terkkuja vaan jos jompikumpi lukee tätä!
Mutta eipä muuta kuin juhlikaa maltilla, jos tänäänkin juhlitte.