Niin se tämäkin vuosi päättyy ja uusi tulee tilalle, joten tahdon taas kerran toivottaa jokaiselle


Ikkunasta näkyy… koivuja, kuusia tai jtn vastaavia, lunta, liian paljon lunta. Taaempana kävelee koirankusettaja. En ymärrä miksi ne oikaisee tuolta meidän takapihan läheltä, ei kyllä enää meidän pihaa, mutta kuitenkin. MURRR!
Tänään mietin… miksi ahdistaa henkeä. Lisäksi mietin koulujuttuja ja sitä, mitä ostaisin kaupasta.
Olen iloinen siitä että… kohta on taas yksi harjoittelu ja näyttötutkinto suoritettu (toivottavasti) ja pääsee hetkeksi aikaa istumaan koulunpenkille.
Tänään meillä oli ruokana… porsaansisäfilepihvejä (pieniä), perunasalaattia sekä tuoretta ohrarieskaa.
Päivän asu oli… Grazy Agen melkein teinifarkut, musta pitkä toppi, musta trikoopaita, keltainen huivi, harmaat sukat sydämillä. Ulkona oli päällä musta huppari, pinkki takki, harmaa pipo, valkoiset tumput sekä mustat tennarit.
Tänään olen… vaihtanut vaipan noin kaksi kertaa, syöttänyt 1.5 vuotiasta kaksi kertaa sekä kävellyt aivan liikaa.
Aion… nukkua ensi yönä paremmin kuin kahtena edellisenä.
Aion mennä… pihan toiselle puolelle kaverin luo kylään ihan kohta.
Luen… työharjoittelussa Tori Spellingin Mommywoodia.
Olen tekemässä… tätä meemiä.
Toivon… että tämä kurkkukipu ei enteile flunssaa
Talossa ja puutarhassa… on kylmä :(
Kuulen… television ja yläkerran rottapiskin räksätyksen.
Parasta juuri nyt… hieno ilma.
Mulla on ollut nyt parisen viikkoa aivan tajuton väsy. Aivan sama kuinka paljon nukkuu, voisi silti nukkua lisää. Eilen esimerkiksi nukuin "töiden" eli harjoittelupaikasta tulon jälkeen melkein kahden tunnin päiväunet ja silti vielä riitti yölläkin unta melkeinpä kymmeneksi tunniksi. Onko tääkään nyt ihan oikein?
Mulla olisi luvassa reilu viikon päästä nopea Tampereen vierailukin. Tosin siinä ei ihan hirveästi ehdi niillä kulmilla oleilemaan, sillä tekemistä on varattu vaikka sun minne. Eli aikaa vain olla, löytyy lähinnä öisin. Koskakohan tämä kiire ja stressi oikein helpottaa?
Mä olen ollut nyt kolme viikkoa harjoittelussa, suorittanut yhden näyttöviikon ja toista odotellessa. Reilu kaksi viikkoa vielä olisi tarkoitus tuolla olla ja sitten käydä keskustelua, että pääsenkö näistä tutkinnon osista läpi.
Melkoista menoa ja tapahtumaa on jokainen päivä tuolla harjoittelupaikassa. Siellä kun on kolmatta kymmenettä lasta ja muutamia aikuisia. Kivaa se silti on ollut, ainakin suurimmaksi osin.
Miehen kanssa on mennyt melko kivasti, vaikka aluksi hieman pelkäsinkin, että mitähän tulee tapahtumaan. Mulla kun on tapana aina miettiä kaikkien asioiden pahimmat vaihtoehdotkin. Kuulostanee typerälle, mutta se nyt on vaan se mun keino selvitä mahdollisista negatiivisista asioista.
Tänään olisi muuten taas ohjelmassa sitä pullan leipomista, tai sitten ehkä huomenna. Taitaa tältä päivältä olla puhti jo pois. Ja ei, meillä ei syödä mitenkään ylenpalttisesti sitä pullaa. Tein viimeksi vaan niin pienen taikinan, ettei siitä tullut kuin pellillinen ja meillä kun täällä kuitenkin käy kaksi lastakin harvasen viikko ja vieraitakin silloin tällöin, niin äkkiäkös se menee. :)
Mitäpäs muualle päin Suomea kuuluu?