torstai 31. joulukuuta 2009

Vuoden viimeinen päivä


Joulu oli ja meni. Lahjoja en hirveästi saanut vaikka kiltti olenkin ollut. :) 

Kävin pikaisen kiepin Tampereellakin ja eipä se ollut mitenkän hirveästi muuttunut kolmessa kuukaudessa. Hammaslääkärissäkin tuli tuolla reissulla poikettua. Taas on saatu sitäkin asiaa hieman eteenpäin. Mä alan kohta harkitsemaan tekareita, niin ei tarvisi sielläkään jatkuvasti rampata.


Tänään on ohjelmassa tinan valamista, nakkeja, ranskalaisia ja perunasalaattia, hieman kuoharia ja mahdollisesti pieni retki katsomaan raketteja.


Joten toivotan kaikille tänne eksyneille


Riehakasta vuoden vaihdetta ja hyvää vuotta 2010!



torstai 24. joulukuuta 2009

24.12.



Oikein rauhallista ja miellyttävää joulua kaikille!



maanantai 21. joulukuuta 2009

Joululahja-ahdistus


Kertokaa joku mitä ostaa 32-vuotiaalle miehelle joululahjaksi?  Hintaa ei lahjalla saa olla kovin paljoa, sillä mies oli aluksi sitä mieltä, että ei ostettais toisillemme ollenkaan lahjoja, mutta mä vänkäsin, että haluaisin kuitenkin jotain. Oman lahjani mä tiedän, tai siis ehkä. Mies on huomenna menossa ostamaan mikäli löytää. Kyseessä on niinkin omaperäistä kuin korvakorut. :)

Miehelle olisi kiva ostaa myös joku koru, mutta tuo nyt pitää lähinnä kultaisista koruista ja sekin rannekoru minkä haluaisi, maksaa muutamia satoja euroja... :/