Kotona jo jonkin aikaa

Tasan neljä viikkoa kulutin aikaani sairaalassa,  joista 3,5 viikkoa kera vatsan ja tuo puoli viikkoa kera hyvien särkylääkkeiden, haavan, tikkien, joka päiväisten lastenteholle soitettujen puheluiden ja sinne tehtyjä matkoja taivaltaen. Matkaa synnyttäneiden osastolta lastenteholle kertyi melkoisesti, varsinkin kun kävely ei alkuunsa sujunut kovinkaan hyvin. Mutta sinne sitä oli silti päästävä pientä ihmettä katsomaan. Vaikkakin aluksi tuntui jotenkin hullulta, kun hoitajat puhuttelivat äitinä ja kertoivat sen pienen rääpäleen, joka keskoskaapissa makasi, olevan minun poikani.

Varmaan kolmantena päivänä, kun olin lastani katsomassa, pidin kättäni kaapissa ja poika otti sormestani kiinni. Puristi lujaa ja vei sormeni painamaan hänen tuttiaan ja samalla hetkellä avasi silmänsä ja katsoi suoraan silmiini. Se oli se hetki, joka sai kyyneleet nousemaan silmiini ja tajusin, että tuo pieni poika tulee olemaan elämäni tärkein asia. Ja edelleenkin kun tätä hetkeä muistelen, se saa kyyneleet silmiin.

Vaikka olenkin jäänyt yksin lapsen kanssa, tiedän pärjääväni. Minun on pakko, sillä olenhan saanut jotain noinkin arvokasta, joka on täysin avuton ja kuitenkin luottaa minuun. Lapsen isä tosiaan lähti kuvioista sairaalassaoloaikanani. Hän on nyt muutaman kerran nähnyt lapsensa, mutta ydinperhettä meistä ei tule. Olen saanut hänen osaltaan niin paljon paskaa niskaan, että en haluaisi häntä millään tavalla elämääni, mutta en toisaalta halua kieltää pojaltanikaan oikeutta isäänsä. Isään, joka oli lapsen tämän hetkisen elämän tärkeinä hetkinä, eli syntymän ja ensimmäisten viikkojen aikaan, jossakin aivan muualla.

Lapsi on nyt reilu  kaksi viikkoa vanha ja vielä muutamia viikkoja menee osastolla kasvaessa ja syömään opetellessa. Sen jälkeen pääsemme kahdestaan kotiin opettelemaan arkea täälläkin suunnalla.

Nyt sitä vähän muuta

Viimeiset reilu kaksi viikkoa olen kuluttanut sairaalan lakanoita. Pienellä ihmisellä mun mahassa on hieman hankala olla, joten täällä nyt sitten tarkkailun alaisena ollaan. Toivotaan, että vauva voisi vielä jonkin aikaa kasvaa ennen pahaan maailmaan ottamista.

Palaillaan asiaan sitten kun olen pois sairaalasta, mitä luultavimmin valtava leikkaushaava vatsassani, lapseni lastenosastolla potilaana.

Koulua ja vähän muutakin

Se olisi huomenna viimeinen koulupäivä hetkeen. Ensi lukuvuoden olen siis perhevapaalla, jollen sitten keväällä keksi alkaa suorittamaan joitakin satunnaisia kursseja, mikäli pieni ihminen vain antaa myötä.

Toisaalta sääli hylätä tuttu ja turvallinen opiskeluporukka, mutta toisaalta, en tule isohkoa osaa niistä ihmisistä kaipaamaan. Niin erilaisia ihmisiä kuin minä. Ja mähän tunnetusti vihaan ihmisiä.

Ja sitten muuta. Mä kuvittelin olevani se, johon hormonit eivät vaikuta, ainakaan pahasti. Väärässäpä olin. Tässä olen viikon verran tuskaillut miehen ärsyttävyyden kanssa. Miksei tuo vaan osaa olla!?!?! Ärsyttää mua tahallaan ja on hankala. Tai siltä musta ainakin tuntuu. Mua kohtaan tehdään suurta vääryyttä. Ja oikeastihan tää kaikki johtuu vaan mun tän hetkisestä aivojen hukassa olemisesta. Raskausaivot on todellakin täysin eri asia kuin ne omat, normaalit aivot.

Mutta se alkaisi olla kohta kesä eli ihmisen paras aika!

Ahdistus!

Viime viikolla se iski. Nimittäin se tieto siitä, että tuo mahassa potkiva tyyppi pitää saada loppukesästä uloskin ja sen jälkeen mikään ei sitten olekaan enää ennallaan. Ja tämän ahdistuksen laukaisi itseasiassa se, että nyt on tullut tässä kuussa hankittua minitypille vaatteita ja tavaroita.

Okei, ne vaatteet on ihan kivoja ja söpöjäkin. Varsinkin ne ihan vastasyntyneen kokoiset. Mutta mistä ihmeestä sitä ihminen voi tietää kuinka paljon mitäkin tarvitsee ja minkälaista? Onhan mulla siis ajatus asiasta, mutta silti.

Pinnasänky on ollut koottuna jo jonkin aikaa makkarissa vaikka yritin miestä toppuutella sen kasaamisen suhteen. Mutta ei, tuo halusi sen kokonaiseksi. Noh, on siinä se hyvä puoli, että sinne voi kasata sitten tätä kaikkea muuta sälää. Tosin en sitten tiiä minne se vauva saadaan mahtumaan?

Tänään sitten mennäänkin ahdistumaan vaunuostoksille. Onneksi vaihtoehtoja ei ole kuin yhdet, sillä päädyin hankkimaan käytetyt vaunut. En yhden lapsen vuoksi aio maksaa tuhatta euroa vaunuista. Eikä mulla sellaisia summia kyllä olisikaan. Jospa nuo nyt olisivat riittävän hyvät. Nimittäin mun silmää särkee sellaiset perusvaunut, kaikki tietää? Ei, mä en sellaisia halua. Ja muutama muukin kriteeri mulla tietty oli, mm. autoon mahtuminen kasattuna sekä turvakaukalon kiinnitysmahdolisuus.

Ei ole helppoa tää elämä! Jo se, että tietää sen muuttuvan lopullisesti tuossa muutaman kuukauden sisään, niin pitäisi osata vielä ostella vaikka ja minkälaista sälää.

Äitiyspakkauksen hakeminen ja avaaminen eilen sai tän asian tuntumaan vielä pikkasen enemmän todelliselta. Eli jos kaikki menee hyvin, niin näköjään musta tulee lapsellinen ihminen.

Hurja päivitystahti

Mikäs se tällainen nyt onkaan, että ihan melkein vuosi hiljaisuutta ja sitten samalle kuukaudelle kaksi julkaisua?

No, ajattelin tulla vain kertomaan, että perjantaina käytiin rakenneultrassa. Kaikki on hyvin, siro poika se siellä kasvaa :)

Elämä yllättää

Tässä yhdentoista kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, että hitaampia alkanee jo heikottaa.

Mä työskentelen edelleen samassa paikassa kuin aiemminkin, asun edelleen samassa paikassa kuin tuolloinkin.
Mutta mitä sitten on muuttunut?
Noh, tuolloin olemassa ollut parisuhde kariutui Juhannuksena. Aivan puskista se tuli, mutta näillä mennään. Edelleenkin ollaan hyvissä väleissä, aivan ihana ihminen, mutta ehkä kuitenkin parempi näin. Tästä päästäänkin siihen, että vietin sinkkukesän, jolloin tuli tehtyä kaikenlaista. Hankittua mm. elämäni ensimmäinen oma auto ja reissattua suomessa sekä Tallinnassakin tuli käytyä usean vuoden tauon jälkeen.

Syksyn koittaessa puskikin muutoksien tuulia. Pääsin opiskelemaan töiden ohella ammattikorkeakouluun. Eli monimuotona suoritan tutkintoa.
Viileiden kelien saapuessa iski myös parisuhde esiin. Nopeasti tuli taaskin edettyä, varsinkin kun kolme kuukautta ensitapaamisen jälkeen tein positiivisen raskaustestin. Minä, jonka ei koskaan lääkärin sanojen mukaan pitänyt tulla raskaaksi 30 ikävuoden jälkeen ilman lääketieteellistä apua. No väärässäpä tämä lääkäri sitten olikin.
Ensimmäiset sanat testin jälkeen eivät olleet kovinkaan mairittelevia, mutta valvotun yön jälkeen ajatukset muuttuivat positiivisempaan suuntaan. Jos tänne joku haluaa näin väkisin tulla, niin annetaan sille mahdollisuus.
Voin kertoa että raskausaika ei ole ollut mitenkään nautintoa. Alun pahoinvointi vaihtui iskiasvaivoihin, korkeaan verenpaineeseen ja liitoskipuihin näin puolenvälin aikaan.

Eli tässä sitä mennään. Elokuussa jos kaikki menee hyvin, elämän pitäisi kokea taas suuri muutos, kun tähän asuntoon tulee kolmas ihminen. Työ- ja kouluelämä menee tauolle joksikin aikaa, kotona tulee oltua paljon entistä enemmän.

Tällaista tänne. Mitäs sinne?

T:Mimmu, joka oli jo melkeinpä päättänyt elää lapsetonta elämää lopun ikäänsä.

Aika juoksee, minä en

Tuli nimittäin koettua hetkellinen Helvetti maan päällä, multa nimittäin leikattiin kolmisen viikkoa sitten nielurisat. Edelleen olen saikulla, tosin lauantaina pitäisi palata työelämään. Eihän se leikkaus sujunut ihan niin iisisti kuin toivoin. Järkyttävintä oli isot ja kipeät aftat, jotka tulivat jostain kumman syystä suuhun. Vettäkään pystynyt ilman järkyttävää vihlontaa juomaan. Syömisestä ei tullut mitään yli viikkoon, jonka jälkeen sitten iskikin jälkivuoto, jota jouduttiin paikkailemaan. Mutta nyt, nyt elämä kuitenkin voittaa!

Vappukin oli ja meni. Kesän rantasaunakausikin aloitettiin tontilla. Alkuillasta oli lämmin, mutta koska ei ollut sitä sisäistä villapaitaa käytössä, loppuillasta alkoi jo olla melkoisen kylmä ulkona hytistä. Tosin traumoja ei tullut, sillä eilen otettiin sama uusiksi. Hieman eri porukalla tosin.

Pääsiäinen. Se mun veljen vierailu sujui aikas hyvin, tosin he lähtivät päivää aikaisemmin kuin alunperin oli tarkoitus. Huomasi, miten erilaisia ihmisiä sitä ollaan. Tuli itselle teinifiilis vaikka vanhempi meistä olenkin. Heidän elämä tuntui todella keski-ikäiseltä. Kuulemma tosi outoa valvoa yli klo 23 tms. Meillähän se on ennemmin sääntö kuin poikkeus, siis jos on vapaita. Kyllä työpäivät sanelee meilläkin nukkumaanmenoa, mutta vapaalla ei ole nukkumaanmenoaikoja.

Tänään pitäisi ehkä uskaltautua elämäni ensimmäistä kertaa moottoripyörän kyytiin. Ainakin ilma näyttää melko lupaavalta siihen touhuun. Kaverikin tulee käymään miehensä kanssa. Tilanteesta tekee hauskan se, että mä olen tuntenut kummankin entuudestaan, ennenkuin heistä tuli pari.

Pääsiäisviikko

Pääsiäinen lähenee. Mä oon kerrankin vapaalla pääsiäisenä. Viime vuonna olin töissä ja toissa vuonna työharjoittelussa. Nyt sitten lomailen kolme päivää, maanantaina meen kyllä jo työn ääreen hakemaan edes hieman pyhälisiä.

Helmikuussa selvisin hengissä yksin nukkumisesta miehen reissun ajan. Melko krapulaisen näköisen kanssa-asujan kävin sunnuntai-iltana lentokentältä hakemassa. Jopa niin krapulaisen, ettei tuo kyennyt kouluun maanantaina vaan oli mun seurana kotona.

Tehtiin tuohon hiihtoloman alkupäiville eli 9 vkon loppuun pieni elämysmatkailu itänaapuriin. Eli Venäjällä on nyt tullut käytyä, kesällä sitten uudemman kerran. Toki nyt kun vuoden viisumi tuli hankittua ja vieläpä melko suolaiseen hintaan, pitää siellä käydä ehkä vielä toisenkin kerran. Tuttavapariskunnan kanssa oltiin reissussa ja melkoisen hyvin meni. Vaikkakin Venäjällä ennenkin käyneet miehet kuinka koetti pelotella, että siellä on sitten todella askeettista yms, niin ei mun mielestä nyt mitenkään ahdistavan paljon. Ainoa mistä voisin nillittää, on vessapaperi. Mies siellä ollessaan sanoikin, että yleensä on ottanut mukaansa omaa paperia. No aijaa, ei sitten tullut mieleen kertoa sitä kun kotona laukkuja pakattiin! :D

Nyt tosiaan tällä viikolla oon vapaalla perjantaista sunnuntaihin. Veli avopuolisonsa kanssa on tulossa vierailemaan, mikäli ei mitään maata kaatavaa tapahdu. En oikein tiedä miten viikonloppu sujuu. Mä en oo mun veljen kanssa ihan hirveästi ollut tekemisissä sitten lapsuuden. Ja tätä avovaimoakin olen nähnyt vain kerran. Tosin ompahan niilläkin sama tilanne. Mun veli on nähnyt tätä mun avomiestä vain kerran. Ja tietenkin se, että meillä on täällä kotikenttäetu :) Mutta jospa se menisi hyvin. Pitää keksiä vaan tekemistä.

Nämä iltavuoropäivät on yhtä odottelua. Paitsi nyt olen yllättäen jo hereillä. Flunssa koettaa puskea päälle ja olo on todella vetämätön. Töihin lähtökin olisi edessä vasta  reilu kolmen tunnin päästä.

Työjuttuja

Moikka!

Tässä on nyt takana hieman reilu viikko uudessa yksikössö työskentelyä. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa kovin paljon mukavammalta, tosin täähän voi tuon työyksikön suhteen olla vasta kuherruskuukautta.
Parisen viikkoa ehdin sitten olemaan saikulla, ennenkuin uusi paikka selkeni. Ja hyvä niin, oon huomannut entistä esimiestäni kohtaan kehittyneen pieniä ahdistuksia. Mutta jospa nekin pikkuhiljaa menisi ohi.

Täällä maalla on tulluta asuttua nyt hieman yli kaksi kuukautta. Edelleen tykkään. Kesällä saattaa ongelmaksi tulla se, että eipä niin helposti tuukkaan sitten lähdettyä käymään esim terassilla kaupungissa. Taksit maksavat yhteen suuntaan noin 70€ ja aina se kaverin luona yökyläilykään ei kuulosta niin kovin hyvälle ajatukselle. Pitää katsoa miltä se kesä näyttää. Ainakin muutamia reissuja on luvassa, sen tiedän jo nyt.
Sitä huomaa tulleensa sen verran takaisin landepaukuksi, että vaikka viime vkl tuli vietettyä tyttöjen iltaa meillä, toisen tänne miehen perässä Oulusta muuttaneen kanssa, niin silti me löydyttiin tuolta kylän ainoan paikallisen tanssilattialta :D Positiivista siinä on se, että ei todellakaan tarvi pynttäytyä, kunhan vaan menee sinne.

Tällä viikolla on luvassa jännää, sillä huomenna jään yksin kotiin neljäksi yöksi. Mies lähtee koulun puolesta reissuun. Mua pelottaa, et mitenhän auto toimii, eihän tänne tuu mörköjä ja miten sitä saa unta ihan yksin. Mut eiköhän nekin suttaannu, oonhan mä ennenkin ollut yksin kotona. Varsinkin sinkkuna :D

Tammikuu

Tämä nykyinen elämä tuntunut jotensakin kiireiselle ja kuluttavalle. Ehkäpä se johtuu vaan siitä, että mä en ole osannut olla vapaapäivänänikään kotona, vaan keksinyt jotakin menoa. Nyt saikulla on sitten aikaa.

Joulu tuli ja meni. Me oltiin aatto Helsingissä hotellissa, keskellä japanilaisturisteja. Ravintolassa taidettiin olla todella pienessä vähemmistössä länsimaisia ihmisiä. Risteilyllä oli ihan kivaa, tosin myrskysi melko paljon, joten sen vuoksi ei ollut kovinkaan hyvä olo. Tukholmassa oli kiva käydä, pitää mennä kesäaikaan uudelleen.

Vuosi vaihtui ensin töissä ollessa, sitten tuttavapariskunnan luona rauhallisesti.

Töiden suhteen on tulossa muutosta tässä, mulla ei vaan terveys kestä tuota nykyistä paikkaa. Allergiat iskee päälle, samoin selkäjumitukset. Nyt vain odottelen mitä tuleman pitää. Mihin sitä pitäisi suunnistaa jatkossa töihin.

Me saatiin tuparitkin pidettyä. Ihme, jos ei kukaan valita, meteli oli nimittäin melkoinen. Toisaalta eipä meiltä yleensä suurempia kuulu, niin eiköhän tuo yks ilta nyt mee.

Entäs sitten tää maalla asuminen? No mä tykkään. Asunto on aivan ihana, toki tilaa saisi olla hieman enemmän, mutta parempi kuin aiemmin. Ja jospa tässä jossakin vaiheessa sitä muuttuisi ok-taloasujaksi :) En kyllä olisi puoli vuotta sitten uskonut elämäni olevan tammikuun lopussa tällaista. Meillä kun tätä tuntemista on takana muutamaa viikkoa vajaa puoli vuotta :)