Tässä yhdentoista kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, että hitaampia alkanee jo heikottaa.
Mä työskentelen edelleen samassa paikassa kuin aiemminkin, asun edelleen samassa paikassa kuin tuolloinkin.
Mutta mitä sitten on muuttunut?
Noh, tuolloin olemassa ollut parisuhde kariutui Juhannuksena. Aivan puskista se tuli, mutta näillä mennään. Edelleenkin ollaan hyvissä väleissä, aivan ihana ihminen, mutta ehkä kuitenkin parempi näin. Tästä päästäänkin siihen, että vietin sinkkukesän, jolloin tuli tehtyä kaikenlaista. Hankittua mm. elämäni ensimmäinen oma auto ja reissattua suomessa sekä Tallinnassakin tuli käytyä usean vuoden tauon jälkeen.
Syksyn koittaessa puskikin muutoksien tuulia. Pääsin opiskelemaan töiden ohella ammattikorkeakouluun. Eli monimuotona suoritan tutkintoa.
Viileiden kelien saapuessa iski myös parisuhde esiin. Nopeasti tuli taaskin edettyä, varsinkin kun kolme kuukautta ensitapaamisen jälkeen tein positiivisen raskaustestin. Minä, jonka ei koskaan lääkärin sanojen mukaan pitänyt tulla raskaaksi 30 ikävuoden jälkeen ilman lääketieteellistä apua. No väärässäpä tämä lääkäri sitten olikin.
Ensimmäiset sanat testin jälkeen eivät olleet kovinkaan mairittelevia, mutta valvotun yön jälkeen ajatukset muuttuivat positiivisempaan suuntaan. Jos tänne joku haluaa näin väkisin tulla, niin annetaan sille mahdollisuus.
Voin kertoa että raskausaika ei ole ollut mitenkään nautintoa. Alun pahoinvointi vaihtui iskiasvaivoihin, korkeaan verenpaineeseen ja liitoskipuihin näin puolenvälin aikaan.
Eli tässä sitä mennään. Elokuussa jos kaikki menee hyvin, elämän pitäisi kokea taas suuri muutos, kun tähän asuntoon tulee kolmas ihminen. Työ- ja kouluelämä menee tauolle joksikin aikaa, kotona tulee oltua paljon entistä enemmän.
Tällaista tänne. Mitäs sinne?
T:Mimmu, joka oli jo melkeinpä päättänyt elää lapsetonta elämää lopun ikäänsä.
4 kommenttia:
Oho, wau! No todellakin yllätti!
Paljon onnea nykyhetkeen ja tulevaan ja kaikkeen! :)
Mulla on yksi kaveri, joka kanssa oli päättänyt olla vapaaehtoisesti lapseton koko ikänsä, mutta sitten yhden humalaisen illan seurauksena tuli raskaaksi (ihan vakisuhteessa kyllä). Hänen ajatuksensa oli samanlainen kuin sinun, että jos tämä lapsi kerta päätti "varmoista päivistä" huolimatta tulla, niin tulkoon. Nyt niitä onkin sitten jo kaksi.
Tiina, kiitos :)
Näitä on tosiaan aina toisinaan tullut vastaan. Kovinkaan moni ei vaan välttämättä kerro, että ei lapsi ollutkaan täysin suunniteltu. Mutta mun mielipidehän siis on, että todella harvassa on niitä vahinkovauvoja. Vahinkoraskauksia kyllä voi olla, mutta yleensä niistä tiedetään sen verran ajoissa, että se vauva ei sitten enää ole vahinko vaan päätetty asia :)
Paljon onnea perheenlisäyksestä ja kaikista uusista tuulista! :) t. Henu
Kiitoksia Henu! :)
Lähetä kommentti