Muistin, että mullahan on tällainenkin paikka olemassa. Paikka, jonne voisi kertoilla omasta elämästään. Viimeiseen muutamaan vuoteen en olekkaan elämästäni paljoa kertoillut.
Luin tuossa nostalgiapuuskassani kaikki tänne bloggeriin kirjoittamani tekstit läpi.Viimeisimpiä juttuja olivat tänne Ouluun muutto. JK:n kanssa meni vielä suhteellisen hyvin ja opiskeluja ajattelin. Noh. Mä olen siis valmistunut hieman reilu vuosi sitten kolmanteen ammattiini. Hoitoalalle tällä kertaa. Töitä olen samassa firmassa tehnyt suunnilleen yhtä kauan. Joulun aikaan sain vakipaikan. Kesälomaa odotellessa. Onneksi sitä ennen pitää tehdä enää kolme yövuoroa, alkaen tänään :)
JK:sta erosin n. vuosi sitten. Selvittämättömiä asioita oli kertynyt aivan liikaa. Se reilu kahdeksan vuotta säätämistä tuli päätökseensä, vieläpä melko rumalla tavalla JK:n puolelta. Toki mäkään en ollut enää varmaan viimeiseen vuoteen aidosti mukana jutussa, joka oli vaan niitä loppukaneetteja vaille valmis.
Mun elämä on muuttunut melkoisesti tässä vuoden aikana. Kavereita olen saanut melko monta. Ilmeisesti se, että roikkuu huonossa parisuhteessa, vie jaksamista kaikilta osa-alueilta. Eikä muutenkaan aika riitä kaikkeen. Tosin on tästä mun kaveriporukasta kaksi sellaista, joita en olisi todellakaan suhteessa olevana ihmisenä tavannut. Toinen ollut jo reilu puoli vuotta ja hänen kanssa pystyn puhumaan asiasta kuin asiasta, toinen paljon tuoreempi tuttavuus.
Töiden kautta tullut myös tutustuttua ihaniin ihmisiin. Ehkä nyt kuuden vuoden täällä asumisen jlk alkaa vihdoinkin tuntumaan hieman enemmän kodilta. Toki Tampere on edelleen maailman paras kaupunki, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Mutta jospa mä alkaisin valmistautumaan yhden ihanan tapaamiseen ja myöhemmin tosiaan töihin. Jos täällä joku vielä lukee, niin kiva juttu :)
-Mimmu
2 kommenttia:
Oho. Ihan melkein aivastutti, kun tuolta pölykasan alta kaivoin tämän blogin taas esiin. ;)
Lukee, lukee, kunhan joku päivittää!
Tiina! Jee, sää muistat mut vielä vaikka pölyn ja hämähäkinseittien peitossa tää blogi olikin :)
Lähetä kommentti