Eli palataas buzzaamiseen. Olen tosiaan testaillut saamiani tuotteita yhdessä miehen kanssa. Jotain on vielä testaamatta, mutta melko kattavia testailuja on myös suoritettuna.
Aloitetaan vaikkapa palautusjuomista, joita itse testasin.
Testattavana oli kolme eri makuista palautusjuomaa valmiissa pakkauksissa. Käteviä, sillä ei tarvinnut sekoitella ja miettiä määriä, sen kuin vain avasi pönikän ja joi.
Makuina oli mansikka, suklaa ja vanilija. Parhain mielestäni oli mansikka. Aivan kuin olisi juonut sulaa mansikkaeskimoa. Ei niin herkullinen oli tuo suklaa, ehkäpä liian suklainen makuuni.
Sokeriahan näissä oli, joten vähän herkkuina ne menivätkin vaikka treenin jälkeen join.
Miehelle annoin testattavaksi urheilujuomaporetabletteja. Itse kun en pysty jostain kumman syystä poretabletteja juomaan.
Eli pakkauksessa oli kymmenen tablettia, joista kerrallaan käytettiin kolme 0,75 litrassa vettä. Maku oli appelsiini. Maun puolesta ei kuulemma ollut mitään vikaa, meni aivan hyvin alas. Ainoastaan se ihmetytti, että miksi tabletteja piti laittaa kolme. Eikö voisi tehdä niistä tiiviimpiä tai vaikka isompia, niin määrää voisi vähentää?
Lisäksi sain urheilujuomajauhetta, joka on vielä testaamatta. Huomenna varmaankin lähtee testiin. Ja patukat. Niitä on energiapatukoita sekä palautuspatukoita. Näitä on maisteltu, mutta ei vielä jokaista makua, joten palataan siihenkin myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti