maanantai 5. huhtikuuta 2010

Jumittelee

Olipas taas viikonloppu.

Tässä on nyt kolmatta päivää aivan tajuton niskajumitus päällä. Eilen ei pää kääntynyt kunnolla ja sitä särkikin vähän väliä.
Viime yönä sitten notkuin monta tuntia hereillä kun ei taaskaan pää kääntynyt, teki pahaa ja oli tunne kuin joku olisi kaivanut silmiä pois päästä. Eli törkeä hedari. Vasta pari relaksanttia ja buranaa teki sen verran tehtäviään, että sain nukuttua parisen tuntia.

Ja koska niska on jumissa niin vain nopea koneella kökötys ja sitten katsomaan niinkin aivotonta hömppää boksilta kuin Rillit huurussa.

*
Tulipas tuossa eilen tajuttua sellainenkin asia, että nyt opintojen myötä olen alkanut tiedostamaan enemmän sitä, miksi teen tiettyjä asioita tuon miehen lasten suhteen. Siinä on vain sellainen ongelma, että mies sitten vesittää ison osan niistä tietyistä asioista antamalla periksi lapselle tai sitten tavallaan ignooramalla mun sanomiset.
Esimerkkinä eilen kun nuorempi lapsi tuli pyytämään kirsikkatomaatteja, annoin niitä hänelle, mutta sanoin, että pitää syödä pöydän vieressä kun muuten ne on levällään sohvalla ja hän murjoo ne sinne. Lapsi alkoi sitten vääntään melkein märyä kun olisi halunnut katsoa telkkaria samalla. Sitten vasta mies avaa suunsa ja sanoo lapselle "no mene nyt olkkariin syömään, tämän kerran". Eiköhän näissäkin pitäisi olla taas johdonmukainen, häh?!?! Alle kouluikäisestä lapsesta kuitenkin kyse...

2 kommenttia:

Minja kirjoitti...

Heeii, Rillit huurussa ei ole ollenkaan aivotonta hömppää! Mun mielestä pitkästä aikaa komediasarja, jossa on jotain järkeä. Ihan huippu! :)

Mimmu kirjoitti...

Tykkään mäkin, siks katonkin. :) Mutta siis tarkoitin tolla aivottomalla hömpällä sitä, että sitä pystyy katsomaan pienessä päänsäryssäkin. Ei tarvitse aivan hirveästi miettiä :)