keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Jääkaappiasiaa

Ei mulla siis sen kummempaa asiaa jääkaapeista ole kuin, että tein Minjalta ja monelta muultakin bongaamani meemin.

1. Kuinka usein teillä käydään kaupassa?
Ideaali olisi se 1-2 kertaa viikossa. Joskus saattaa mennä neljäänkin kertaan. Riippuu kuinka fiksu on ollut silloin kaupassa.

2. Tavallisin aamupalasi?
Yleensä iso lasillinen vettä ja minuuttipuuroa. Kyllä, olen viimeisen vuoden aikana opetellut syömään kaurapuuroa, mutta sen pitää olla maustettua, tavallista puuroa en pysty edelleenkään syömään.

3. Mitä jääkaapistanne löytyy, jos "siellä on vain valo"?
Sieltä löytyy ketsaa, öljyä, margariinia, liemikuutioita, mehutiivistettä ja viinaa.

4. Jääkaapin vakiovieraat?
Ks. kohta 3 sekä niiden lisäksi on yleensä leivän päällisiä, kissanruokaa, vihanneksia ja jotain ruokaruokaa.

5. Katoavainen herkku?
Jääkaapin katoavainen herkku voisi olla esim vanukkaat. Siksi niitä tulee ostettua tosi tosi harvoin.

6. Mitä hedelmiä teillä kiikutetaan jääkaappiin?
Mä pidän hedelmiä jääkaapissa ihan jo tilanpuutteenkin vuoksi ja mä nyt olen vain niin outo, että syön esim satsumat mieluiten kylminä, samoin banaanit.

7. Tällä hetkellä jääkaapistamme löytyy esimerkiksi...
Ks. kohta 4 ja niiden lisäksi salaattia, tomaattia, jogurttia, maitoa, pinaatti- ja porkkanalättyjä, jauhelihaa,  kanasuikaleita, hillosipuleita, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkua, satsumia, banaania, omeanaa, mansikkahilloa.. Onhan tuolla. Ai miten niin just eilen käyty kaupassa :) 

8. Pakkasessa meillä on aina...
Mulla ei ole edes pakastelokeroa PRKL!

9. Yllätysvieraille tarjotaan...
Kahvia, teetä tai mehua. Kahvin saattaa tosin joutumaan juomaan mustana. Saattaa kaapista keksiäkin löytyä aika usein.

10. Jos saisin nyt tilata itselleni valmiiksi täytetyn jääkaapin ilmaiseksi, siellä olisi...
Jonkun valmiiksi tekemää salaattia ja paljon, hedelmiä, valmista kanapastaa ja jotain hyvää jauhisruokaa. Ja niitä vanukkaita ;)

Ei kommentteja: