tiistai 24. helmikuuta 2009

Voiko ihminen olla liian kiltti?

Mä kävin tänään työkkärissä. Mua ärsyttää käydä siellä. Ne kyselee tyhmiä. Tänään ärsytti tuplaten. Siellä jonotin melkein puoli tuntia ennenkuin pääsin juttelemaan kenenkään kanssa, mua ennen ei silti ollut jonossa kuin kolme ihmistä. Kun seuraavana olisi tullut mun numero, se numeronäyttö oikeasti jotenkin ihmeellisesti hyppäsi sen mun numeron yli, sanoin siitä ääneen ja lähdin kävelemään kyseiselle ovelle, jonne oli kutsuttu, kun mut yhtäkkiä kiilaakin nainen, jolla oli tämä mun numeroa seuraava numero. Eikö olisi ollut kohteliasta tämän naisen päästää mut sinne, sillä hänen jälkeen ei ollut ketään jonossa. Olisi ottanut automaatista seuraavan numeron vaikkapa, mutta ei, pakko oli päästä sinne. Mä sitten olin ehkä liian kiltti ja menin itse ottamaan seuraavan numeron, pääsin parin minuutin päästä juttelemaan ja työntekijälle valitin tästä numerohärdellistä. Ei ottanut mitään kantaa. Mä olin siellä huoneessa ehkä kaksi minuttia ja lähtiessäni näin, että tämä mut kiilannut nainen oli vieläkin juttelemassa toisessa huoneessa. Eipä olisi senkään ämmän elämä niistä parista minuutista voinut olla kiinni.

Koska mulla ei ole nyt mitään muuta sanottavaa, tehdään tällainen kysymyspotpuri, joka on kiertänyt blogeissa ja Facebookissakin. Elikkäs:

KYSYMYKSIÄ

Olitko tänään jossain äskettäin?
- Päivällä olin siellä työkkärissä

Onko kännykkäsi metrin säteellä sinusta?
- On, kumpikin.

Voitko sanoa, että harrastat lukemista?
- Enpä oikein

Mitä seuraat säännöllisesti telkkarista?
- Cosby showta oon alkanut katsomaan MTV3 Sarjalta

Aiotko nukkua huomenna aamulla pitkään?
- Ei pysty, pitää lähteä kyläilemään aamupäivästä

Pidätkö koskaan hiuksia nutturalla?
- Enpä kyllä

Oletko pitänyt peruukkia julkisella paikalla?
- Lasketaanko sellaista isoa hiuslisäketsysteemiä?

Mietitkö koskaan, miltä näyttäisit siilitukalla?
- En. Mutta nyt kun mietitään, niin aivan järkyttävältä näyttäisin

Oletko ottanut laitonta lävistystä?
- En. Tarkoittaako laiton lävistys ite tehtyä tms?

Osaatko soittaa pianoa, edes yhtään?
- Osaan

Onko sinulla omaa muistitikkua?
- Ei

Mikä on mp3-soittimesi ensimmäinen kappale?
- Mä en muista, en mä niitä järjestyksessä kuuntele, enkä mene kyllä nyt tarkistamaankaan. Eikä edes vois, kun siitä loppui tänään patteri. Enkä ala sen takia vaihtamaan.

Mitä elokuvaa tai DVD:tä viimeksi olet katsonut?
- Sinkkuelämää-leffan taisin viimeksi kattoa ja DVD:ltä muuta kuin leffaa, niin Pokka Pitää -sarjaa katsoin tuossa eilen.

Missä olit viimeksi yötä niin ettet ollut kotona?
- Miehen luona

Onko sinulle koskaan huomautettu että tietyn promillerajan toisella puolella kävelet hiukan vinoon?
-  Eipä kyllä

Kuvaile mielialaasi yhdellä sanalla.
- Jumittunut ja hieman äreä.

Olisitko mielummin kirurgi vai matematiikan opettaja?
- Kirurgi

Jos olet koulussa, hoetko usein tunneilla että "mä en tajua"?
- Aika harvoin itseasiassa. Mä yritän esittää fiksumpaa kuin oonkaan.

Omistatko tyhjiä CD-levyjä?
- En tällä hetkellä

Kuinka monta hiuslakkaa omistat?
- Varmaan kolme, mutta yhtä käytän, ne muut on hätävarana, jos toi loppuu. Ne ei vaan oo niin hyviä.

Mietitkö koskaan maailmanloppua?
- Aika harvoin

Oletko koskaan poiminut puolukoita?
- Juu, olen

Jos saisit 10 euroa, mihin sen käyttäisit?
- Kai se menis ihan elämiseen eli ruokaan yms.

Omistatko teksti-T-paitoja? Jos omistat, millaisia?
- Meinasin sanoa, että en, mutta onhan mulla yksi, missä lukee Little Devil ja sellainen suloinen pirunnaama. Kait jotain muitakin on. Mut ei todellakaan sellaisia leveitä, vaan tyköistuvia kaikki.

Kuunteletko nyt musiikkia? Mitä?
- En, en edes muista koska olen kuunnellut koneelta musiikkia.

Käytätkö tekstiviesteissä koskaan typeriä lyhenteitä, koska haluat säästää rahaa?
- Enpä oikein

Käytkö säännöllisesti katsomassa eri bändien tai artisitien keikkoja?
- En

Onko jossain biisissä sinusta surulliset, miettimään laittavat sanat?
- Joissain joo


HENKILÖISTÄ
Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - Mies tietty, jollei kissaa lasketa
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - Hmmm, en mä edes muista. Ei ole hetkeen tullut naispuolisen vieressä nukuttua. Paitsi kissan :)
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Miehen
Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - Miehelle
Kenet tapaat seuraavaksi? - Kummitytön äidin ja kummitytön
Kenellä olit viimeksi yötä? - Miehen luona
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - Mies ja ämmä työkkärissä
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - Bussikuski

KAUPUNGIT
Syntymäkaupunkisi? - K....
Missä kaupungissa asut tällä hetkellä? - Nokia
Missä haluaisit asua? - Siellä missä sydän on
Missä kaikkialla olet asunut? - En nyt niin monessa paikassa
Missä et missään nimessä haluaisi asua?- Takahikiällä eli jossain pienen pienessä kylässä

KUMPI
Olut vai siideri? - Siideri
Kahvi vai tee? - Sekä että
Linja-auto vai henkilöauto? - Linja-auto tällä hetkellä
Uinti vai pyöräily? - Pyöräily
Aamu vai ilta? - Ilta
Metsässä vai Helsingin keskustassa? -Keskustassa
Kesä vai talvi? - Kesä

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna?-  Autossa istumisen täyteinen sekä hieman ahdistava
Tavoite? - Olla hermostumatta ja päästä ajoissa kotiin
Mistä et pidä huomisessa? - Aikaisin heräämisestä
Onko sulla töitä? - Eipä ole

MILLOIN VIIMEKSI
Söit? - Tuossa seiskan aikaan
Nukuit muualla kuin kotonasi?- Kuukausi sitten
Unelmoit opettajastasi? - Never
Katsoit TV:tä? - Koko ajan auki tuossa
Olit auton kyydissä? -Eilen, kun itse ajoin ja tietty bussin kyydissä kanssa
Ostit jotain muuta, kuin elintarvikkeita? - Eilen
Lauloit karaokea? -Elokuussa

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on toi sama ongelma kiltteyden kanssa. En tiedä mikä siinä on, etten saa suutani auki ja sanottua edes jotain, mutta kiltisti minäkin olisin mennyt sen seuraavan vuoronumeron hakemaan.

Onneks maailmassa on kuitenkin vielä edes muutama ihana ihminen, joka myös arvostaa sitä, että ollaan kilttejä :)

Mimmu kirjoitti...

Mä syytän tuosta kiltteydestä ja ehkä hieman ujoudestakin mun vanhempia. Mua on kasvatettu lapsena ihan liian pumpulissa...

Mutta toivotaan, että jotkut tosiaan osaa arvostaakkin :)

Minja kirjoitti...

Tää varasti ton meemin täältä. :)

Mimmu kirjoitti...

Se saa varastaa tältä ton meemin.

Anonyymi kirjoitti...

Sama juttu, pumpulia joka puolella :) Mutta oikeesti, on niitä ihmisiä, jotka arvostaa, ei vaan kovin montaa...

Mimmu kirjoitti...

Onkohan meillä ollu jotenkin salaa samat vanhemmat? :D

Anonyymi kirjoitti...

Sitähän ei koskaan tiedä :D