keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Keskiviikko

Nyt ei vaan jaksa! Miksei ihminen nuku, jos kerran väsyttää. Mä oon mennyt nukkumaan joskus yhden aikaan ja herännyt vähää vaille kolme, aivan pirteänä. Katsonut kelloa luullen sen olevan ainakin kahdeksan. Eipä sitä nyt tuohon aikaan oikein viitsi nousta, joten se oli vain väkisin maattava itsensä ja onneksi se uni vielä löytyikin.

Tänään olisi ohjelmassa: ei mitään. Eli jotain pitäisi keksiä. Jotain fiksua. Ideoita?

Pitäisi varmaan täälläkin kertoa, että mun elämä tulee muuttumaan jossain vaiheessa kesän aikana melko radikaalisti, mikäli kaikki menee hyvin. Ja tottakai toivon, että niin myös käy. Kukapa sitä nyt paskoja asioita itselleen toivoisi. Ja ei, en ole raskaana. :) Valitettavasti, tosin ei se tässä tilanteessa kovin ideaali asia olisikaan edes. Mutta ehkä vielä ennen kuin täytän 30.

Nyt tämä täti suuntaa suihkuun, pesee vihdoista viimein hiukset. Olen koettanut harventaa pesukertoja, jotta ne eivät olisi aina ihan päätämyöden rasvaisina heti, jollei joka päivä pese.

Ai niin, blogilistan mukaan mulla on vain ja ainoastaan yksi tilaaja. Viime aikaisen kommentointi"tulvan" perusteella, näin voi hyvinkin olla. :(

Hauskaa keskiviikkoa rakkaat ihmiset!

8 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Väkisin maattava itsensä! :D :D :D
Ajattelitko tehdä rikosilmoituksen itestäsi?

Mimmu kirjoitti...

En mä aatellu. Ei se taida olla rangaistava teko ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kerrothan sen radikaalimuutoksen meillekin sit joskus ? Ja mullei oo lukijoita olleskaan ton listan mukaan :)

Minja kirjoitti...

Meinasin tulla nauramaan tuolle itsesi väkisin makaamiselle, mutta Tiina ehti ensin. Mutta ei kai se estä minuakin silti nauramasta. Hihihihi.
Kas noin.

Anonyymi kirjoitti...

Mä nauran sitä vasta nyt. En tietenkään huomannut tuota lukiessani. Ilmeisesti oikoluen ja korjaan tekstit samalla kun luen. Tahdon kaikille vaan hyvää.

Mua kyllä vähän kiinnostaa se radikaali muutos...

Anonyymi kirjoitti...

Minä ainakin olen tilaaja. :) Oon useaampaakin blogia kirjoitellut, nyt vain tätä yhtä (johon linkki). Olenpa täälläkin joskus kommentoinut. :)
Minäkin innoissani odotan tietoa siitä radikaalista muutoksesta.

Mimmu kirjoitti...

Siitä muutoksesta kerrotaan kyllä, kunhan se on ajankohtaisempaa. Ja tosiaan toivon, että se toteutuu :)

Lumi: No sulla ei hyvin eilen sitten mennyt, jos lukijat on blogilista kadottanut ;) Toivottavasti nyt pelittää taas.

Minja: Tottakai sitä saa nauraa uudelleenkin.

Sirtsu: Älä pidä hengitystä kuitenkaan, se muutos ei ole ihan oven takana vielä.
Sulla on hyvä toi sisäinen oikoluku ;)

Restless: Pitääpä käydä lukasemassa tuo sinun blogi. Ja kyllä muistan, että oot kommentoinu aiemminkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Blogilista on nyt vähän.....sanonko mistä! Mulle se vasta tänään näytti, että olet edes blogiasi päivittänyt (viimeksi näin sun päivittäneen silloin kun siitä sormesta kerroit), joten siksi en varmastikaan ole "tilaajanasi" näkynyt....