perjantai 30. toukokuuta 2008

Perjantai, nämä laulut on kaikuja saarelta

Se olisi viikko taas lopuillaan. Mitähän tässä on saanut tehtyä. No ei mitään :D Eli taas yksi hukkaan mennyt viikko. Tosin ihan kivaa on ollut, kavereita tullut nähtyä, :)

Tänään olisi vielä ohjelmassa erään kaverin tapaaminen ja illasta en nyt tiedä sitten mitään vielä. Terassi kyllä ainakin kelpaa tänään. Mutta se saattaa olla ohjelmassa jo päivällä, jos päivästä tulee niin helteinen kun on luvattu. Eli tänään voisi ensimmäistä kertaa tänä kesänä olla hamepäivä, siis julkisesti hame päällä. Oonhan mä kotona nyt pitänyt. Talvisin en osaa käyttää vaikka haluaisin. Tosin tää mennyt talvi nyt oli pikkasen erilainen mitä yleensä.

Tiskitkin olisi vielä tiskaamatta ja imurointikin pitäisi suorittaa, kun ne nyt eilen jäivät tekemättä. Mä keskityin enemmän tohon itteni grillaamiseen parvekkeella ja lepäilyyn ;) Tärkeitä asioita nekin. Pyykit ovat onneksi nyt peseentymässä, ettei tarvi ilman vaatteita mihinkään lähteä. Ihan kuin multa vaatteet loppuisi kesken, ellen joka viikko niitä pesisi :D

Joskus aiemmin kerroin tästä mun maitorahkariippuvuudesta. Se ei ole vieläkään helpottanut. Edelleen syön ainakin yhden purkin rasvatonta rahkaa päivässä ja mä en ole edes kasvattamassa lihaksia tms, mikä olisi perusteena rahkan syömiselle. Se vain sattuu olemaan niin hyvää. Ehkäpä tämä tästä vielä menee ohi.

Joku on taas löytänyt erikoisesti blogiini eli pari hakusanaa tähän väliin.

- Karkkikausi    Sellainen on ainakin mulla tällä hetkellä, valitettavasti
- Ilman alushousuja ulkona  Kyllä ne alushousut yleensä on päällä. Saattaisi ahdistaa ilman.
- kainaloon pano   En ole kokeillut ja saattaa jäädäkkin kokeilematta.
- Marimekko unikko muki   Omistan. Oonko mä tänkin täällä kertonut?
- Sukupuolitautitesti 2 tuntia    Ei se niin kauaa todellakaan kestä, otetaan vain verikoe ja sitten pissit purkkiin. Siinä se. Ainoastaan labraan saattaa joutua jonottamaan.


Perjantain kunniaksi loppuun Dingoa, tämä biisi on tainnut olla täällä ennenkin, mutta pidän siitä ja sopii nyt vaan tähän fiilikseen. Kesä tulee mieleen, sillä Dingo on tullut joku kesä nähtyä pari kertaa ja silloin on ollut hieno ilma. Hassusti musiikki tuo aina mieleen muistoja :)



Hyvää perjantaita!

6 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Eilen ei kyllä ihan tarennut terassilla, kun oli niin viileä tuuli. :/

Minä olen hameihminen, käytän talvellakin hametta. Sellaista juuri ja juuri polven yläpuolelle laskeutuvaa. Mitään pepun paljastavia minareita en käytä. :D

Mimmu kirjoitti...

Toivottavasti tänään tarkenis olla. Haluais niin kovasti terassille.

Mä olen kans löytänyt nyt viime vuosina itestäni kesähameihmisen. Ehkä se laajenee siitä vielä talveenkin :) Tarvisi olla vain sopivat hamekengät talveksi.

Maria kirjoitti...

Rahka on NIIN hyvää ja se on sitä paitsi terveellistä. Ei siitä tarvitse eroon päästä. Jaan siis kanssasi tämän riippuvuuden...

Mimmu kirjoitti...

Jei! Mymskä. Sama riippuvuus. Joo, siis terveellistähän se on ja voisihan sitä pahempiakin riippuvuuksia olla, ettei mitään hätää sen suhteen. Sitä oon vaan aatellu, että pitäiskö alkaa treenaan, siis kasvattaan lihaksia, kun tota proteiinia on tullut tankattua ;)

Anonyymi kirjoitti...

Minä olin terassilla! Oli lämmintä! :D

Mä käytän kyllä kesät talvet hameita. Sammarihameita ja sen sellaisia. Itseasiassa omistan tällä hetkellä vain kahdet housut (joita käytän), mutta hamosia on kymmenkunta.

Rahka ON hyvää, ostan sitä aivan liian harvoin, onneksi töissä sentään saa sitä toisinaan...

Mimmu kirjoitti...

Hihii. Lisää rahkasta pitäviä. :)

Hameet on kyllä kivat, mutta korkokengät oudokseltaan 10cm korolla shoppailureissulla on kuolemaksi. Nyt jalkahieronta ois kyllä tarpeen!