torstai 16. lokakuuta 2008

Hammasasiaa

Mun elämässä ei tosiaan taida tapahtua mitään muuta kuin hampaisiin liittyvää tällä hetkellä. Tai ainakin sille se tuntuu. Tiistaina eli eilen tai periaatteessa toissa päivänä, kun vuorokausikin on jo vaihtunu, kävin hammaslääkärissä. Puudutusaineessa ei taaskaan säästelty ja puoli naamaa oli puuduksissa taas monen monta tuntia sen jälkeen. Aivan silmää myöden. Arvaatte vaan kuinka noloa on käydä siinä tilassa kaupassa. Toinen suupieli roikkuu ja tuntuu, ettei puutunut silmäkään oikein seuraa. Ihme, ettei kukaan tullut kysymään, että olenko aivoinfarktia saamassa tai jotain vastaavaa. Tosiaan, naama puutui, mutta hampaan juuripa ei. Eli aivan yhtä tyhjän kanssa oli puudutus. Juuri oli ehtinyt sitten torstain tulehtumaan eli hammaslääkärin olisi jo silloin pitänyt joko antaa mulle penisiliinikuuri tai aloittaa juurihoito. Nyt sitten aloitettiin se juurihoito. Ei mulla mitään sitä vastaan ole. Hyvä vaan, eipä satu sitten enää jatkossa. Kunhan vaan nyt tuo pikkanen särky, joka siinä hampaassa vieläkin koko ajan on, lähtisi helvetttiin! Pari Buranaa olen tänään joutunut särkyyn ottamaan. Jollei se helpota perjantaihin mennessä, alan taas soittelemaan hammaslääkärille päin. Ärsyttää!

Huomenna on kiva päivä tiedossa. Kaupungille ensin ja sitten kaverin muksun synttärilahjaa viemään. Jotain lisää siihen pitää vaan saada vielä huomenna hankittua, sillä nyt lahjassa ei vielä ole sitä tälle 3 vuotta täyttävälle tytölle tärkeää prinsessajuttua.

Herätys olisi 8.30 ja mä täällä vaan edelleen kukun. Jos joku sattuu taas näkemään NukkuMasaa, niin saa kertoa, että ikävä on täällä suuri.

Kauniita unia ystävät rakkaat!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No onpa se ongelma sitkeässä! Aika rassaavaa varmaasti, otan osaa :/.

Täysikuu valvottaa minua o_O.

Mimmu kirjoitti...

Kyllä mua alkaa pikkuhiljaa kyrpimään tää hammasshow. Lupaan kaiken tän jälkeen käydä tarkistuttamassa hampaani useammin. Jos sillä sitten vältyttäisiin näiltä ongelmilta... Tosin epäilen...

Anonyymi kirjoitti...

Minä jos kuka tiärän miten perseestä noi hammasongelmat on! Onhan sitä itekki tullu blogattua aiheesta useempaan otteeseen.. Yhessä välissähän mä olin särkypäivystykset kerran viikos jotai kuukauren putkeen.. ettei hyvin menny! Toivotahan notta sulla loppuis ny noi ongelmat!
Miten muuten ne tutkii sylkeä?? Ku jännä ettei mulle oo koskaa mistää semmosesta puhuttu vaikka reikiä tuloo pelkästä karkin ajattelemisesta.. tosin mulla kyllä varmasti suurin syy on napostelussa ja omassa hoidossa...

Mimmu kirjoitti...

Ei ne sitä siis oo mitenkään multa tutkinu, mutta joku vissiin jossain on joskus tutkinu, että on kahden tyyppisiä ihmisiä, niitä joille tulee ennemmin hammaskiveä kuin reikiä ja päinvastoin. Tottakai siihen saattaa vaikuttaa se hammasluu myöskin. Pitää joskus kysästä serkulta sen mielipidettä asiasta. Se tais tuossa vuosi sitten just valmistua hammaslääkäriksi.

Elegia kirjoitti...

Minä olen ymmärtänyt, että hammaskivi (karies) edistää hampaan reikiintymistä. Sen takia se tulisi poistattaa aina tarkastuksen yhteydessä, jos sitä kertyy. Voin kyllä olla väärässäkin.

Niin ja sitten luin jostain, että jos on kuiva suu, niin se saattaa myös edistää reikiintymistä. Jos suuta kuivaa usein, kannattaa ostaa Apteekista sellaista geeliä, joka kosteuttaa suuta. Minulla kuivahtaa helposti öisin suu, joten laitan sellaista yöksi. Ei siitä ainakaan haittaa ole.

Mimmu kirjoitti...

Wikipedia taas kertoo aivan muuta. Eli karies on hammasmätä eli se mikä aiheuttaa reikiintymistä.

Hammaskiven se kertoo aiheuttavan esim ientulehdusta. Wikipedia

Elegia kirjoitti...

Aa, uskon että sinun lähteesi ovat luotettavammat ;)