torstai 11. kesäkuuta 2009

Kivoja päiviä


Tässä tullut taas parin päivän aikana tavattua paljon kavereita. Ja kaikki asuvat todella lähellä, mutta todella harvoin niitä tulee nähtyä. Toinen tänään näkemistäni kavereista on saanut muksun pari kuukautta sitten ja lisänä siellä oli heidän parin vuoden vanha poika. Lapset on kyllä kivoja, mutta mä en nyt ole kovin varma haluanko sittenkään omaa. Toisaalta kyllä, toisaalta ei. Ehkä johtuu vaan, että elämäntilanne ei tällä hetkellä ois kovin ideaali lapselle.


Mies laittoi eilen pitkästä aikaa tekstiviestin, jossa kertoi, että on ikävä. Mä en ees muista, koska oisin viimeksi kuullut tuollaista. Tuli pieni itku sitten. Ei siis mitenkään pahassa mielessä, tuntui vaan hyvälle kuulla tuollaista. Kuulostaa pienelle asialle, mutta kuitenkin niin tunteita herättävä juttu.


Mulle on muuten taas iskeny jokin siivousinnostus. Mä tuossa äsken mietin, että pitäisköhän imuroida ja pestä lattia. Järki voitti kuitenkin. Tiistainahan mä just pesin lattiat (tosin kaveri käveli eilen kengät jalassa sisällä) ja eilen imuroin. Ikkunat kun sais vielä pestyä ja vaatehuoneen siivottua. Ne ei vaan nyt kiinnosta yhtään. Mä oon jopa tiskannut nyt kahtena päivänä peräkkäin ja ihan ilman mitään syytä! Ja meen kohta tiskaamaan taas!



5 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Tulisko duracell-pupu mun luokseni siivoomaan? Täällä vois imuroida ja pestä lattiat esimerkiks ihan hyvin. :)

Tiiän, että tollaset tekstarit tuntuu tosi hyvältä, vaikka olis miten pikkujuttuja. :)

Mimmu kirjoitti...

Tottahan toki mä tuun jos hinnasta sovitaan ;)

Annalinda kirjoitti...

Miten tuo Mimmumuru kuulostaa niin tutulta? Kokoajan pitäis vaa jynssää ja jynssää ;)

Pahinta on se ku joku menee meijän vessaan. En edes malta oottaa sitä että vieraat lähtee pois, vaan oon kontillani hyväntuoksuisen pesuaineen kanssa pytyn vieressä :(

Siis tietenki vast sitte ku se vieras on poistunu sielt vessast :D

Annalinda kirjoitti...

Miten tuo Mimmumuru kuulostaa niin tutulta? Kokoajan pitäis vaa jynssää ja jynssää ;)

Pahinta on se ku joku menee meijän vessaan. En edes malta oottaa sitä että vieraat lähtee pois, vaan oon kontillani hyväntuoksuisen pesuaineen kanssa pytyn vieressä :(

Siis tietenki vast sitte ku se vieras on poistunu sielt vessast :D

Mimmu kirjoitti...

Annalinda: Iski heti mielikuva, kuinka joku vieras istuu siellä vessassa ja sä oot kontillas siinä sen eessä rätti kädessä hinkuttamassa lattiaa. :DDD